KUULUMISIA SÄNGYN POHJALTA

Parin viikon hiljaiseloon on jonkinsortin selitys. Marraskuun alussa kylmät ilmat saapuivat myös Irlantiin ja etenkin iltaisin alkoi olla oikeasti jo viileä. Mä en tainnut ymmärtää että kun on kylmä niin sitä ei kuljeta takki avoinna, kaula paljaana. Mutta niin mä tein. Viime viikolla kurkku oli kipeä ja olo väsynyt, varoittelin lapsia että nyt ei Veera voi leikkiä täysillä ettei tää pikkunen flunssa pahene. 

No kyllä se paheni. Heräsin uuteen viikkoon kuumeisena, kykenemättömänä puhumaan. Viimeisillä voimillani vein lapset kouluun mutta jouduin ilmoittamaan hostisälle etten vain millään voi jatkaa tätä päivää enää. Kuume oli korkea, en kyennyt puhumaan tai syömään kurkkukivun takia ja koko keho tärisi kauttaaltaan. Illalla hostäiti kauhisteli mun oloa ja tarjoutui heti viemään lääkäriin. 

Diagnoosiksi tuli nielurisatulehdus mikä oli siinä ja siinä ettei olisi kurkkupaise. Sain antibioottikuurin viikoksi ja lähetteen sairaalaan kaiken varalta. Mä olin ihan kauhuissani. Kuvittelin koko ajan jos se olisikin kurkkupaise, luin netistä ihmisten kokemuksia ja ihan oikeasti, mä pelkäsin kuollakseni. Makasin sängysä yksin kotona ja olin ihan hysteerinen. 

Eihän kyseessä ollut mikään kuolemanvakava sairaus, ei ollenkaan. Tai se ettei musta olisi pidetty huolta. Ongelmana oli se että mua pelotti ihan julmetusti se että joku ihme patti pitäisi viiltää auki mun kurkussa ja siitä tulisi tahmaa mikä mun pitäisi sylkästä/oksentaa ulos. Ja että siinä toimenpiteessä ei anneta minkäänlaista puudutusta. Kuulosti mun korvaan ihan painajaiselta ja en tiedä miten olisin selvinny tuollaisesta ehjänä, hah. 

Onneksi tuohon pisteeseen ei nyt tällä kertaa jouduttu. Antibiootit ovat tehneet tehtävänsä ja olo on jo 98 prosenttisesti oma itsensä, ruoka maistuu ja puhuminen sujuu vaivatta. Tästäkin selvitiin siis pienellä säikähdyksellä. Mä oon niin onnellinen tästä perheestä, koin ensin hirveää tuskastumista kun en kyennyt hoitamaan lapsia mutta perhe sai tilanteen haltuun ja ihmisiä tuuraamaan mua. Koin olon turvalliseksi, koin että musta välitetään täällä ja nää fiilikset autto tosi paljon. Onhan se loppujen lopuksia ihan erilaista olla sairaana vieraassa perheessä, vieraassa maassa! Ei tiedä miten mikäkin toimii, missä on lääkäri, sairaala, mitä lääkkeitä saa ilman reseptejä... Ja on hurjan ihanaa että tämä perhe auttoi mua näiden kaikkien kanssa. 

Hassu juttu on se, että mun sarkasmi alkaa kunnolla kukoistamaan kun mä sairastelen. Tää perhe, etenkään nää lapset ei aina tajua mun mustaa huumoria ja kauhisteeleki miten mä voin tollaisa puhua... Oon kuitenkin erittäin onnellinen että ensi viikko on taas normaali. Oon niin kyllästynyt tähän sängyssä makaamiseen ja elämän filosofisten kysymysten ihmettelemiseen lääkehouruissa että voin mielelläni vaihtaa toiselle vaihteelle ja päästä taas liikkumaan. Joulukin on tuloillaan ja mä oon niin innoissani! 

EKAT FIILIKSET IRLANNISTA

Huh! Täällä mä nyt oon. Lauantaina aamulla saavuin ja vietin päivän perheeseen tutustuen, sunnuntaina lähdin tutustumaan kaupunkiin naapurin au pairin kanssa. Maanantaina oli eka työpäivä ja illemmalla kävin kahvilla parin toisen au pairin kanssa. Tiistaina taas viettelin päivää pelkästään kotosalla, koska väsymys oli niin kova. 

Vaikka työ ei sinänsä ole rankkaa, mä vain vien lapset kouluun, haen ne ja vähän leikin muutaman tunnin ja sen jälkeen oon vapaa, silti musta tuntuu sekä henkisesti että fyysisesti aika väsyneeltä. Ehkä väsymys johtuu tästä kaiken uuden kokemisesta ja uudesta rytmistä, oonhan mä lomaillut jo viime kevään ylppäreistä lähtien. Lapsiahan tässä perheessä on kolme, kuusivuotias tyttö, 7 ja 9- vuotiaat pojat. Harmikseni en saa jakaa kuvia lapsista sosiaalisessa mediassa tai blogissa, joten näiden puolen vuoden ajaksi mun täytyy tyytyä kuvailemaan kaupunkia ja omia askareita ei sillä että siinä mitään vikaa olisi. ;) 

Lapset ovat aivan älyttömän ihania, vaikkakin tyttö testasi mua erittäin kovasti eilen. Halusi jäätelöä, mitä ei arkipäivinä saa ottaa. Yritti luistaa kotiläksyjen tekemisestä, huoneen siivoamisesta, ja tänään aamulla hiusten harjaamisesta, aamupalapöydän siivoamisesta, ja vieläkään en tiedä pesivätkö lapset oikeasti hampaansa. Kokemuksesta tiedän kuinka helppoa on valhedella pesseensä hampaat, mutta ehkä mun pitäisi luottaa näihin lapsiin enemmän, hah. 

Koska mä oon aika herkkä ihminen, pelkäään koko ajan että teen jotain väärää. Maanantaina illalla jäin päivälliselta pois ja tajusin yöllä etten ollut jutellu host äidin kanssa seuraavasta päivästä ollenkaan tai miten edellinen oli mennyt. Panikoin sitä sellaisen reilun tunnin verran, kunnes nukahdin uudestaan. 

Perheen vanhemmat ovat kuitenkin aivan älyttömän ystävällisiä! He yrittävät keksiä puheenaiheita ja juteltavaa ja saavat mut tuntemaan itteni tervetulleeksi tähän perheeseen. Ehkä se kuitenkin johtuu siitä että mä olen suomalainen, koska koen välillä olon vähän ahdistavaksi kun istun ainoana ventovieraana henkilönä ruokapydässä. En tunne tätä perhettä, he eivät tunne mua. Välillä mietin että miten tää perhe pystyy elämään elämää rauhassa kun aina on joku ihme hörhö talossa? Kotona Suomessa on aina niin mukamas henkisesti rasittavaa kun on vieraita kylässä. 

En koe varsinaista koti-ikävää, mikä johtuu ihan täysin siitä että asuin jo ennen tätä kolme vuotta itsenäisesti. Sen sijaan on ikävä Suomen ja oman perheen tapoja. Sitä että päivällisen jälkeen voi sulkeutua huoneeseen, lähteä talosta kahden tunnin lenkille kenellekkään ilmoittamatta ja syödä jääkaappi tyhjäksi. Täällä tuntuu epäkohteliaalta sulkeutua huoneeseen aivan täysin, käyn aina välillä alakerrassa katselemassa mitä tapahtuu. En kehtaa lähteä lenkille ilmoittamatta ja en todellakaan kehtaa syödä jääkaappia tyhjäksi. Ikävöin myös vanhoja kavereita, koska tuntuu että täällä on aika vaikeata löytää niitä oikeita ystäviä, vaikka seuraa löytyykin aina. Mun pitää kuitenkin rauhoitella itteäni ja ajatella että mulla on vielä puoli vuotta aikaa tutustuaa ja solmia ystävyyssuhteitaa! 

Sopeutuminen on siis vaikeata, mutta Dublinista mä tykkään todella paljon! Tässä lähellä on valtavan kaunis puisto, missä on ruusutarha ja vanhoja linnaraunioita, ja siellä mä oon tähän mennessä käyny juoksulenkeillä! Muutenkin pidän tästä perheestä paljon, ja alkuhan on aina jokaiselle vaikea. Irlantilaiset ovat kuitenkin mun mielestä vähän eriskummallista porukkaa, niistä ei oikein ota aina selvää. Tänään kaupassa törmäsin vahingossa mieheen, joka nauroi ja sanoi ettei hänellä ole nyt aikaa tanssia mun kanssa. Otin myös pari kuvaa läheisestä kukkakaupasta ja kaupan myyjät alkoivat nauramaan kun näkivät mut ottamassa kuvia. Kipitin nopeasti pois samalla kun myyjät olivat jo tukehtumassa omaan nauruunsa. En ymmärrä?!

Lähteä en missään nimessä halua. Oon jo vähitellen rakastunut tähän kaupunkiin ja alkanut ymmärtämään perhettä ja arkea, ja onhan tää vasta mun viides päivä! Innolla ootan Dublinin syksyä (nyt on tuhottoman kuuma) ja tietenkin joulua... mä odotan aina joulua. Jännää aina nähdä minkälaista eri kaupungeissa on jouluaikaan, ah. 

10 PÄIVÄÄ

Enää 10 päivää siihen kun mä viimeinkin saavun Irlantiin! Fiilikset on sekavat; joskus itken ihan tuskissani kun jännittää ja stressaa, joskus taas hypin paikoillani kun en millään jaksaisi odottaa. 

Oon lukenut aivan älyttömästi au pair-blogeja, ja harmikseni huomannut että harvalla Irlannissa  au pairina työskentelevällä on blogi. Toivottavasti tulevaisuudessa joku tuohon maahan lähtevä joskus eksyy mun blogiin, tuun kirjoittelemaan paljon mun fiiliksistä ja ajatuksista. Mulle on ainakin helpottavaa lukea muiden vaikeista aloituksista ja onnellisista lopuista! 

Enää 10 päivää. Vielä pitäisi keretä käydä autokoulu kolmas vaihe, viettää Venetsialaisia, ostaa tuliaisia hostperheelle, miettiä pakkaamista, ajatella sitä että mä muutan todellakin Irlantiin puoleksi vuodeksi. Ehkä se ei kuulosta paljolta, mutta mulle puoli vuotta on paljon, etenkin kun tiedän että se kuusi kuukautta tulee sisältämään paljon työntekoa ja hiusten repimistä. Oon kuitenkin varma että hyviäkin hetkiä löytyy, mun täytyy vain psyykata itteäni vaikeaan alkuun. 

Tänään päätin paeta stressiä rannalle. Kävin ostamassa kanelipullan ja kahvia, ajoin yhdelle Kokkolan kauneimmista rannoista, istuin kalliolla ja nautin viileästä merituulesta ja lämpimästä auringosta. Hetkeksi unohdin kaiken tän jännityksen, oli helpottavaa ajatella ainoastaan sitä kuinka hyvää kahvi onkaan. Ja kanelipullat. 

Oon kuitenkin älyttömän iloinen että mulla on jonkinlaisia suunnitelmia nyt Venetsialais-viikonlopulle, muuten mä varmaan makaisin lattialla panikoiden. On autokoulun tunteja, kavereiden kanssa kahvittelua, vähän juhlimista ja leffamaratooni, kerrankin vähän actionia mun laiskaan elämääni! 

MISSÄ MÄ OLEN SYKSYLLÄ?

Lukio oli mulle henkisesti aika raskasta, mutta ei niinkään etten olisi viihtynyt siellä - päinvastoin, lukiovuodet olivat yksiä mun tähänastisen elämäni ihanimpia vuosia. Teoreettinen opiskelu ja ylioppilaskokeet vetivät mut kuitenkin aivan pohjaan ja viimeinkin, historian yo:n jälkeen, mä en jaksanut pakottaa itseäni lukemaan edes normaalia scifikirjaa. Saatikka sitten pääsykoekirjoja. 

Hain kyllä kouluihin, mutta lähes viimeisillä hetkillä päätin jättää menemättä koko kokeisiin. Jäin kotiin, onnellisena ja ehkä vähän tyhmänä - nyt kieltämättä kaduttaa etten mennyt kokeisiin, mutta olin vielä toukokuun puolessavälissä niin hukassa itseni ja kaiken muun kanssa, etten tiennyt mitä tehdä. 

Huhtikuun lopussa päätin pitää välivuoden. En vain olisi jaksanut sitä samaa rumbaa uudestaan, mä tarvitsin tilaa hengittää ja miettiä mitä oikeasti haluan elämältäni. Hain Tampereelle historiaa ja journalismia, mutta mulla ei ollut minkäänlaista hajua halusinko opiskella niitä. Melkein oksetti ajatus opiskelemisesta. 

Joten päädyin etsimään au pair-perhettä. Mun oma perheeni oli vähän kummissaan, enhän mä kuulemma edes pidä lapsista. Aika moni ajattelee vieläkin varmaan että mä oon tekemässä jotain ihan typerää, etten mä oikeasti halua niitä lapsia hoitaa. Mä kohtasin jostain syystä paljon ennakkoluuloja ja aloin epäilemään itseäni. Miksi mä haluan au pairiksi? Haluanko mä oikeasti hoitaa lapsia puoli vuotta? 

Vastaus on kyllä. Mä haluan tehdä jotain aivan, täysin erilaista kuin koulunpenkillä opiskelu. Au pairin kautta mä pääsen asumaan vieraassa maassa puoli vuotta, paikallisten seassa. Ja kyllä mä niistä lapsistankin pidän. Tiedän kuitenkin, etten oo vielä pitkään aikaan valmis saamaan omia lapsiani, mutta lasten kanssa on kiva touhuta ja heiltä oppii aina jotain uutta: uusia näkemyksiä elämästä ja ihmisistä. 

Pystyttekö siis jo arvaamaan mihin maahan mä lähden? 

Syyskuun kolmas päivä mä muutan Irlantiin, Dubliniin puoleksi vuodeksi! Tuun hoitamaan kolmea lasta, 7 ja 9 vuotiaita poikia sekä 6 vuotiasta tyttöä. Tiesin jo ennen kuin olin kokonaan päättänyt hakea au pairiksi ,että haluan lapsia jotka tulevat osittain toimeen omillaankin - viisivuotiaita alaspäin pitää vahtia lähes taukoamatta. Mun host-perheen lapset ovat hieman vanhempia, osaavat leikkiä keskenään tai itsekseenkin, mutta silti mä en jää vain sivustaseuraajaksi tai joudu olemaan heidän kanssaan 24/7. 

Miksi Irlanti? Valehtelisin jos väittäisin että se oli mun ensimmäinen ykköskohde. Halusin alunperin Australiaan, mikä osoittautui aivan järjettömän kalliiksi ja vaivalloiseksi. Irlannissa houkutteli syksy, Halloween, ystävälliset ihmiset, englannin kieli ja jostain syystä mulla tuli aina hyvä mieli kun ajattelin Irlantia. Australian ohella hain siis myös Irlantiin ja sieltähän se perhe sitten löytyikin!  

Puoli vuotta tuntui sopivalta ajalta miettiä mitä haluan opiskella ja mitä haluan elämältä. Mulla on paljon pelkoja ja odotuksia tulevalta au pair ajalta, välillä hirvittää, välillä en malttais odottaa. Miten tuun pärjäämään lasten kanssa? Tuunko löytämään yhtään ystäviä? Miten sopeudun uuteen maahan ja kulttuurin? Varmaankin eniten odotan Halloweeniä, oon haaveillut sen kunnollisesta viettämisestä ihan pienestä pitäen, haha! 

Näiden kuvien perustella joku tulee varmasti sanomaan että mun ennakkodotukset Irlannista ovat vääristyneet: älkää huoliko, kohta alkaa kunnon sadetakin metsästys. Hyvä juttu on se että rakastan sadetta ja syksyä. Toivottavasti olen menossa oikeaan suuntaan!

kuvat pinterestistä