NORTHERN IRELAND

Noin viikko sitten tein kaverin kanssa organisoidun  reissun Pohjois-Irlantiin, missä tutustuttiin Belfastiin, nähtiin kuuluisa Giant's Causeway, Carrick a rede-riippusilta, Dark Hedges, Dunluce Castle ja Ballintoy-kylä. Pohjois-Irlanti on näin Game of Thrones-fanille aikamoinen paikka, tuntuu että joka kulman takaa löytyy jotain kyseiseen sarjaan liittyvää. Olin ihan innoissani etenkin Dark Hedges-tiestä, mikä on sarjassa siis King's Road. Olin haaveillut tämän näkemisestä jo kauan ja viimeinkin se oli siinä silmien edessä! 

Reissu oli kaikin kaikkiaan erittäin onnistunut, ostettiin matka Paddywagon-nimiseltä organisaatiolta, mitä voin todellakin suositella! Opas oli erittäin hauska ja viihdyttävä mutta osasi kertoa paikoista asiantuntevasti. Aikataulu oli tiukka, mutta loppujen lopuksi se riitti mainiosti kaiken näkemiseen. Vielä jäi pieni kaipuu Belfastiin, siellä pitää vielä käydä kunnolla viikonloppureissulla. Kaupunki vaikutti hirmuisen suloiselta ja erittäin brittiläiseltä.

Jännää miten nopeasti lokakuu vaihtui marraskuuksi. Oli ihan mahtavaa kokea kunnollinen Halloween, mutta siitä myöhemmin! Seuraava hehkuttamisen aihe onkin joulu, täällä sytytetään kaupungin kuuluisat jouluvalot 13.marraskuuta, sitä odottaessa...

WICKLOW MOUNTAINS

Viikonloppuna käväisin kaverin kanssa Glendaloughissa, mikä on karkeasti suomennettuna kahden järven laakso Wicklowin vuorten lomassa. Tää oli jo alusta asti yksiä mun must to do- juttuja Irlannissa ja en kyllä pettynyt! Maisemat oli upeita ja niin se vain, syksyn värit tekee kaikesta kauniimpaa. Me käveltiin 9 kilometrin reitti, mikä nousi ensin hirveän monet askeleet vuoren/kukkulan laelle ja sen jälkeen laskeutui laaksoon järvien tasalle. Täytyy kyllä sanoa että sen nousun jälkeen oli jalat ihan hyytelöä! Ihan hullua oli että jotkut olivat siellä jouksulenkillä ja juoksivat niitä portaita ylös. Huh. 

Glendalough on Dublinista etelässä ja sinne pääsee kätevästi bussilla, mikä lähtee Dublinin keskustasta 11.30 aikaan. Takaisin kaupunkiin pääsee 16.30 busseilla, eli siis aikaa ei ole kauheasti hukattavaksi. Jos tuonne haluaisi mennä kunnolla vaeltamaan pitkää reittiä, niin ehkä oma auto tai taksi olisivat kätevimmät. Meille tuo aika kuitenkin riitti hyvin! Lisää aikatauluista ja yhteyksistä löytyy Glendaloughin omilta nettisivuilta. Hintakaan ei kirpaissut, meno-paluu yhteensä 20 euroa! 

Musta on viimeinkin alkanut tuntumaan siltä että elän elämääni täysillä. Viikonloppusin mä oikeasti teen jotain, näen ihmisiä ja pidän hauskaa, ja mietin yhtenä arkipäivänä kuinka onnellinen oonkaan. Tänään mielessä myös vilahti epämääräisenä ajatus siitä etten halua takaisin Suomeen. Tavallaan on kyllä ikävä kotia, omaa perhettä ja omia ystäviä, mutta mä viihdyn täällä ehkä vähän liiankin hyvin. Ajatus siitä että ensi vuonna pitäisi hakea kouluihin ja ehkä jopa alkaa opiskelemaan suomalaisessa yliopistossa ei houkuttele sitten ollenkaan. 

Ylipäätän ajatus suomalaisista ihmisistä ärsyttää mua jostain syystä. En tarkoita omia ystäviä tai näitä suomalaisia kavereita täällä Dublinissa, vaan niitä ventovieraita ihmisiä kaduilla ja kaupoissa. Jos törmäät suomalaiseen vahingossa kadulla, ei ne edes nosta katsettaan tai vilkaise. Täällä sitä pyydetään aina anteeksi, kosketeaan toista ja hymyillään. Ihmiset on niin paljon avoimempia. Mä rakastan sitä. 

Mä oon niin huono poseeraamaan! Mun keskittyminen herpaantuu heti ensimmäisen sekunnin kuluttua ja alan vain nauramaan ja tekemään tyhmiä ilmeitä. Jotkuthan osaavat näytää niin upeilta kuvissaan, hymilee kauniisti ja meikki virheetön, mä taas vedän ihan överiksi, hah! Tässä nyt yksi siedettävä ennen kuin katsoin tahalleen kieroon ja vedin kaksoisleuan esille. 

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! 

HOWTH - PÄIVÄREISSU PARATIISIIN

Viikonloppuna päätin repäistä ja pyöräillä 12 kilometriä Dublinin läheiseen kalastajakylään Howthiin. Kylään pääsee helposti myös bussilla tai junalla, mutta koska mä asun niin lähellä saarta, päätin hypätä pyörän selkään ja ajella rannikkoa pitkin. Dublinissa hyvä puoli on se, ettei täällä ole paljoakaan mäkiä. Maa on tasaista ja pyöräily mukavaa. 

Howth oli upea paikka. Kylä itsessään on todella kaunis kaikkine pienine putiikkeineen, mutta upeimmat maisemat näkyivät viiden kilometrin mittaisella patikointireitillä. Mä oon aina rakastanut vaeltamista ja patikointia, ja rakastuin tähän reittiin ihan täysin. Tarjolla on myös pidempiä reittejä, mitkä kiertävät koko saaren. Mietin jo tässä että joku viikonloppu täytyy kulkea se täyspitkä reitti... 

Howth tuntui aivan eri maailmalta Dublinista. Aivan kuin olisi astunut johonkin satumaailmaan, Star Warsiin tai Game Of Thronesiin. Mä olin ihan innoissani ja taisin hokea "lovely" ja "so beautiful" sanoja monta kertaa minuutissa.... Saatiin myös upeat kelit, vaikka alussa olikin aika pilvistä. Huipulle päästyä aurinko pilkisti esiin ja tarkeni jo lyhythihaisessa. Oli jännää nähdä miten paljon veden väri vaihtui auringon mukana: pilvien peittäessä taivaan meri oli harmahtava, auringon paistaessa väri muuttui kirkkaan siniseksi tai vihertäväksi. Välillä teki meili hypätä kielekkeeltä, vesi näytti niin houkuttelevalta! 

Viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut, vaikka olinkin aika väsynyt loppujen lopuksi. Vielä on paljon opeteltavaa, vieläkin jännitän päiviä ja mokaamista, mutta tuntuu siltä että kohta alkaa sujumaan. Alan päästä kiinni rytmistä ja tän perheen tavoista, ja yhä enemmän ja enemmän mä alan rakastumaan tähän kaupunkiin. Dublin on aivan ihana. 

SUNSET ON THE BEACH

Kävin pari päivää sitten lempirannallani ottamassa kuvia auringonlaskusta. Oikeastaan lähdin rannalle harjoittelemaan kuvamista, etenkin pitkällä shutter speedilla. Tiedättehän, vedestä pitäisi tulla silkkistä ja kaunista. Tiesin jo etukäteen että mun pieni 12-32 objektiivi ei välttämättä tekisi parasta jälkeä, ja pettyneenä lähdin rannalta kotiin päin. Päässä jyskytti ajatus: uusi objekti, säästä rahaa, uusi objekti, säästä rahaa. 

Hassua miten koskaan ei osaa olla tyytyväinen siihen mitä jo omistaa. Ostin tän uuden kameran, Panasonic Lumix GF7, noin parisen kuukautta sitten, ja rakastan tätä kameraa valtavasti, mutta kuitenkin haluan lisää, parempaa, enemmän. 

Äitikin siitä mulle kerran sanoi, aika tiukastikin: Veera, miksi sä et elä hetkessä? Miksi aina pitää miettiä tulevaisuutta ja haluta lisää? Tuo auringonlasku rannalla oli taianominen hetki. Olisi pitänyt ennemmin nauttia oranssista hehkusta ja viileästä vedestä varpaiden välissä kuin murehtia objektiivia. 

Tästä viikosta lähtien mä yritän elää hetkessä. Otan joka päivä kuvan jostain mikä tekee mut silloin onnelliseksi. Oon tehnyt tällaisen haasteen ennenkin ja silloin huomasin olevani todella onnellinen juuri siinä hetkessä. Nyt tuo tunne on kuitenkin kadonnut ja kovasti kaipaan sitä takaisin! Jatkan tätä haastetta niin kauan kuin on tarvis, mutta joulu on sellainen hyvä kiintopiste. 

Tällä hetkellä mä olen onnellinen kaatosateesta ja kellahtavista lehdistä. Oon onnellinen karpalo-kinuski teestä ja hyvästä kirjasta tässä mun vieressä. Ja oon onnellinen että sain viimeinkin kääriytyä villapaitaan! 

GRADUATION PICS

Sen verran laiska olin etten jaksanut hankkia oikeaa valokuvaajaa kuvaamaan mun ylioppilaskuvat. Asetin oman kameran jalustalle ja käsin äidin ja siskon ottamana kuvat. Osista tuli aika hirveitä, tärähtäneitä, epätarkkoja ja sumeita mutta toisista taas... oikein siedettäviä. Monet kuvat otettiin pellolla ja metsän edustalla, mutta eniten pidin näistä merellisistä kuvista. Meri on mulle tärkeä elementti, joten tuntui luonnolliselta valita nämä kuvat parhaiden sekaan. Mekko oli tosin rutussa, varjot hyppi silmille mutta fiilishän on tärkein, eikö? 

Lakkiaisviikonloppu oli hektinen, uskomaton, ikimuistoinen ja jätän kaiken haikein mielin taakse. Mun lakkiaiset oli tosiaan jo perjantaina, Orivedellä painoin lakin päähäni ja huristelin takaisin Kokkolaan. Lauantaina oli juhlat äidillä, illemmalla päädyttiin kavereiden kanssa juhlimaan lakkia Kokkolan yöhön. Kaikin puolin ihan ikimuistoinen päivä ja ilta/yö, tai eihän sitä nyt kovinkaan usein saa pitää tällaista lakkia päässään, ja baarissakin oli niin spesiaali fiilis kun käveli ympäriinsä muiden ylioppilaiden seassa! :) Sunnutaina viettelin juhlia vielä isän luona, ja ny vyt viimeinkin maanantaina saa hengähtää. Uskokaa vaan, mä olen aika poikki...

Olo on aika tyhjä, tuntuu niin surulliselta jättää kaikki taakse. Eka kertaa elämässäni en osaa pukea mun ajatuksia sanoiksi, koska ei tätä tunnetta pysty kuvailemaan. On haikea fiilis, mutta onnellinen kaikesta mitä on tapahtunut. 

Huomenna heitän rinkan selkään ja aloitan kuukauden mittaisen reilausmatkan Eurooppaan. Matka alkaa Pariisista, sen jälkeen onkin kaikki vielä pimeää... Jännittää ja hirvittää hyvällä tavalla, onhan tätä kuitenkin odotettu sieltä ysiluokalta lähtien! 

Blogiin en tule postaamaan mitään kuukauteen, seuraavan kerran kuulette musta heinäkuun puolella! Instaan tuun postailemaan (ehkä) joten sieltä voi seurata mun matkaa reaaliajassa. Tekisi mieli huutaa kun jännittää niin paljon!  

18X JATKA LAUSETTA

En ymmärrä... miksi kaiken pitää maksaa niin julmetusti. Kävin ihotautilääkärillä kolmesti, laskun summaksi tuli yli satanen, ja mitä käynnit auttoivat? Eivät niin yhtään mitään. En saanut selville mistä ihottumani johtuu. Ja nää turhat reissut ajo mut perikatoon, ihanaa. 

Seuraavaksi ajattelin... katsoa Game Of Thronesin uusimman jakson ja lukea kirjaa. Näinkin vauhdikasta elämää mä elän. 

Vime aikoina... olen herännyt joka aamu pienoiset perhoset vatsassa, sen verran kaikkea jännittävää on tapahtumassa mun elämässä. Toivon mukaan ne myös toteutuvat, yritän pitää kaikki ovet auki. Joka päivä pelkään kuitenkin etteivät mut toiveet toteudu, ja nuo ajatukset saavat perhoset lepattamaan vain entistä enemmän. 

En osaa päättää... tällä hetkellä mistään. En osaa päättää miten haluan hiukset yo-juhliin, en osaa päättää mitä syön aamupalaksi, en osaa päättää katsonko leffan vai luenko kirjaa. 

Noloa myöntää, mutta... tykkään stalkata ihmisiä. Jos tapaan uuden ihmisen, tykkään heti ensitöikseni tarkistaa heidän facebookin, instagramin ja muut sosiaaliset mediat. Kerran jopa selvitin missä eräs henkilö asui. Ihan vain huvin vuoksi. Jos henkilö asuu jossain muualla kuin kotikaupungissani, otan siitäkin selvää ja googlailen myös henkilön asuinkaupunkia. Kuulostaa aika creepyltä... Don't worry, en mä tätä aina tee. :) 

Viikko sitten... tunsin itseni ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon tylsistyneeksi. Tosin nyt oon taas päässyt takaisin aktiiviseen oloon, tylsyys on kaukana!

Kaikista pahinta on... kaalilaatikko. Piste. 

Muistan ikuisesti... kun asuin pienen Norjassa ja olin vielä niin lyhyt että hautauduin lumeen, vain pää pisti esiin kinoksesta. Norjassa asumisesta muista todella vähän, mutta jostain syystä tuo on jäänyt ikuisesti mieleen. Myös vuoret Tromson ympärillä ovat painuneet muistiin, vaikka en niistäkään muista kuin siluetit. 

Salainen taitoni on... syödä kokonainen pizza yksin, kerralla. 

Jos saisin yhden toiveen, se olisi... saada taito manipuloida ihmisten mieliä. Kuulostaa hirveältä (Jessica Jonesia katsoneet hep) mutta miettikäähän: voisi manipuloida lentokentän työntekijöitä sanomalla että mulla on kyllä lippu koneeseen. Samalla tavalla manipuloisin hotellin työntekijöitä, valtion johtajia (hyvään tarkoitukseen tietenkin) vaatekauppojen myyjiä... ;) 

Minulla on pakkomielle... päästä ulos lenkille joka päivä. Kuulostaa toki terveelliseltä, mutta mä tulen hulluksi jos en ole päässyt ulos liikkumaan koko päivänä. Joku kauppareissu ei kelpaa, vaan yleensä pitää päästä metsään tai rannalle. 

Päivän paras juttu... 12 kilometrin hikilenkki rullaluistimilla. Rullaluistelu on ehkä parasta mitä tiedän, yleensä tykkään lähteä oikein pitkille reissuille. Nyt tuli vähän lyhempi, mutta oli parempi aloittaa kevyesti vuoden tauon jälkeen.  

Söin tänään... Suklaakuorrutettuja viinirypäleitä ja paahtoleipää aamupalaksi. Millään muulla ei ole väliä, mutta suklaakuorrutetut viinirypäleet. 

Ärsyttävintä on... tietämättömyys. Tällä tarkoitan sitä, ettei tiedä mitä tulee tapahtumaan viikon päästä, tai kuukauden päästä. Mulla ei ole mitään hajua missä oon ensi syksynä, mitä teen, mikä maa, kaupunki. Ite koen sen jotenkin ahdistavana kun ei tiedä mitä tuleva tuo tullessaan, vaan täytyy vain odottaa kunnes asiat selkiytyy. Mutta milloin? Huomenna? Ensi kuussa? 

Tekisi mieli... appelsiinituoremehua. Vastapuristettua. 

Minusta on söpöä... kun kissa tuo kuistille kuolleen rotan. (ei)

Hävetti... kun auto sammui keskelle risteystä ja lähes jokainen auto takana töötäsi mulle. Menin ihan paniikkiin enkä saanut autoa millään käyntiin. Lopulta kaasutin täysillä pois ja ajoin suoraan kotiin. 

Olenko ainoa, jonka mielestä... talvi on maailman ihanin asia ikinä ja kevät karmein? Vihaan kevättä, siis sitä alkukevättä. Toukokuu on mukavaa aikaa kun alkaa olla jo lämmin, mutta maalis-huhti? Hyi. Joulukuu on paras kuukausi koko vuodesta, lokakuun ohella. Ah. Kesästä toki tykkään paljonkin, mutta kyllä se talvi on vain paras (en puhu etelän talvesta, hyi, vaan vähän pohjoisemmasta, kylmästä ja lumisesta talvesta). 

Kuvat ovat Tankar-saaresta Kokkolasta, viime kesältä. Rakastan käydä Tankarissa, siellä on ihana kalastajakylä-meininki, söpöjä taloja ja suuri majakka. Vaikka tekstissä sanoinkin että rakastan talvea yli kaiken, tällä hetkellä on ihanaa että kesä on tuloillaan. En jaksaisi odottaa kesäkuuta... 

Mahtavaa viikon alkua kaikille! 

SUMUINEN PÄIVÄ MAALLA

Maalla asuessa tulee pakostakin päivä jolloin turhautuu lopullisesti lehmien hajuun ja hitaisiin traktoreihin. Hiljaisuuteen en ikinä kyllästy, enkä luontoon, mutta välillä sitä tuntuu kuin olisi loukussa täällä. En omista omaa autoa enkä todellakaan lähde polkemaan kaupunkiin pyörällä. Toisaalta taas ei mulla olisi mitään tekemistäkään kaupungissa. En halua shoppailla. Mulla ei ole rahaa jokapäiväiseen kahvitteluun. Kavereillakin on useimmiten omaa tekemistä. Pääsykokeisiin lukemista ja sellaista. 

Mä aion pitää välivuoden, joten en opiskele hiki päässä pääsykoekirjoja. Voisi sanoa että puolet päivästä istun koneen ääressä netflixiä katsellen ja puolet vietän koiran kanssa metsässä samoillen. Ihan oikeasti. Eilen rämmin metsässä kumpparit jalassa 15 kilometriä, löysin hylätyn talon keskeltä metsää ja päädyin lopulta asfalttitehtaalle. Kuulostaa varmaan aika oudolta, mutta siellä kuusien ja pensaiden välissä mä yritin ryömiä. Keho on täynnä mustelmia muistona.

Kaikille tuo metsässä kulkeminen ei sovi. Kuusien oksat raapivat kasvoja, kengät kastuvat pakostakin (sen takia menenkin kumppareissa) ja koko ajan joutuu pomppimaan kaatuneiden puiden ja oksien yli. Hiki siinä ainakin tulee. Oon tässä miettinyt että pitäisi varmaan aloittaa geokätköily, sopisi varmaan mulle... ;)

En tosiaan muuta tekemistä keksi kuin netflix ja ulkoilu. Ihan hyvä yhdistelmä, mutta olisihan sitä mukavaa muutakin tehdä. En ikinä haluaisi asua muualla kuin maalla, mutta oma auto olisi kiva. Tosi tosi kiva. Olisi vapaus mennä mihin haluaa. Jos huvittaisi, voisin lähteä Norjaan. Tai Lappiin vaeltamaan. 

Tiiän että joku päivä asun kaupungissa. Tavallaan haluankin. Rakastan kuitenkin liikaa tätä rauhallisuutta, en ikinä haluaisi luopua siitä. Se tunne, kun astuu ulos ja kuulee vain lokit ja tuulen. Se on ihana tunne. Ja talvella, kylmänä ja kirkkaana iltana, tähdet loistaa täällä 100 kertaa kirkkaamin kuin kaupungissa. Kaupungissa näkee ehkä muutamia isoaja tähtiä. Täällä maalla niitä näkyy rykelminä, aivan kuin joissakin upeissa tähtitaivas-kuvissa. Joskus iltalenkillä jään vain tuijottamaan taivasta sen upeuden takia.

Jotkut eivät tunnu ymmärtävän miksi rakastan asua maalla. Useimmiten taidankin kertoa ihmisille vain ne huonot puolet: pitkät välimatkat, toisinaan yksinäisyys, toisinaan karmea haju. Täällä koen kuitenkin olevani elossa. On raikasta ilmaa jota hengittää. On tilaa jossa liikkua. Mutta jos sen auton saisi...

Hhah, tästä nyt tuli vähän sekalainen tekstipätkä. Kertokaa ihmeessä jos jaatte samanlaisen/erilaisen mielipiteen kuin mulla!