Praha oli meidän viimeinen kohde. Kuukausi junissa, kaupungeissa, hostelleissa, kuukausi unohtumattomia tapahtumia. En voi vieläkään uskoa että mä oikeasti koin tän kaiken, näin tän kaiken
kuukaudessa ja nyt mä oon tullut viimeiseen postaukseen. Tässähän melkein tirauttaa kyyneleen. *
itkee vuolaasti silmät päästään*
Ensimmäisenä päivänä mä vaadin päästä Suomen suurlähetystöön hakemaan väliaikaisen passin. Sainkin selville etten mä välttämättä tarvitse passia, koska Eurooppalainen voi matkustaa Euroopan sisällä pelkällä henkilötodistuksella (mitä ei kylläkään suositella). Suurlähetystön mies kirjoitti mulle pienen lappusen missä selitti mun tilanteen ja miksi mulla ei ollut passia saatavilla, ja tämän lappusen avulla mä pääsisin takaisin Suomeen. Ton lapun avulla mä säästin 200 euroa! Tutkikaa siis tarkkaan ennen kuin hankitte väliaikaisen passin, se tosiaan maksaa noin järkyttävän summan.
Suurlähetystön jälkeen käytin aamupalalla ihanassa kahvilassa, mistä saatiin energiaa ja suunnistettiin Prahan linnaa kohti. Linna tarkoittikin linnoitusta, ja alue oli sekä valtava että valtavan hieno. Prahassa saa muuten aivan älyttömän hyviä kanelipulla-herkkuja. Ei mitään hajua mikä näiden oikea nimi on, mutta siis ontto kanelipulla jonka sisälle tungetaan suklaata, jäätelöä ja mansikoita. Aivan uskomattoman hyvää, huh.
Linna-alue oli iso ja kierrettiin sitä vähän sikinsokin. Päädyttiin yhdessä vaiheessa
Prahan omalle pikku-Eiffelille, mikä oli kylläkin aika ruma ja tylsä oikeaan Eiffeliin verrattuna, mikä nähtiin reissun alussa.
Linnan jälkeen matka jatkui Kaarlensillalle. Ei mikään ihme että tämä on niin suosittu nähtävyys Prahassa, silta oli upea kaikkine patsaineen ja koristeineen. Kaiken kruunasi katumuusikot, joita löytyi sillalta paljon. Jotkut eivät pidä, jotkut tykkäävät, mä itse rakastan katumuusikkoja. Ne tuovat sellaista ihanaa tunnelmaa.
Mä halusin käydä kurkkaamassa missä
Strahovske knihovny - kirjasto sijaitsee. Aika oli sen verran myöhäinen että paikka oli jo kiinni ja mietittiin siinä mihin aikaan tultaisiin seuraavana päivänä paikalle. Tutkiskeltiin tiskillä olevia hintoja ja aikatauluja, kun tiskin takana oleva mies kysäisi meiltä haluttaisiinko mennä viitisen minuuttia sitten alkaneelle kierrokselle puolet halvemmalla. Pienen paniikinomaisen mietinnän jälkeen päätettiin lähteä kierrokselle. Eikä kyllä kaduttanut.
Tiskin mies vei meidät kirjastoon, esitteli sitä meille ja kertoi historiasta hieman, saatin napsaista yksi kuva ja taas mentiin. Oli sellainen jännä unenomainen fiili - ihan extemporena me vaan päätettiin ostaa joku kierros joltain ihme tyypiltä ja seurattiin sitä ympäriinsä.
Kierros jatkui kellotorniin, missä meitä odotti vähän kummastunut opas. Kellotorni oli todella upea ja näkymät aivan uskomattomat, mutta se oli se matka takaisin maanpinnalle mikä jäi mieleen. Me tultiin kaverin kanssa viimeisenä ensimmäisiä portaita alas ja opas kysyi haluttaisiinko me mennä hissillä ensimmäiseen kerrokseen. Päivästä väsyneinä hypättiin mukaan ja paljastuikin että opas oli kova kalastamaan. Hehkutti vuolaasti suomalaisia uistimia. Mä en tajunnut yhtään mistä mies puhui ja mies ihmetteli miten mä suomalaisena en voi tietää mikä uistin on. Mä en vain tiennyt uistimen englanninkielistä nimeä!
Mulla jäi Prahasta aivan älyttömän hyvä fiilis heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Meidän hostelli oli kylläkin aika jännä monella tapaa, mutta tässä hostellissa musta tuntuu että me juteltiin kaikista eniten ihmisten kanssa. Oli aasialainen nainen matkaamassa yksin maailmalla, espanjalainen poikajoukko jotka kaikki näyttivät 20-vuotiailta mutta olivatkin 18-vuotiaita (ja puhuivat täydellisitä brittienglantia) , viisi brittipoikaa joista yksi oli täys Harry Potter number two ja yksi taas kuin jostain punk-bändistä.
Seuraavana päivänä nähtiin keskikaikainen tori ja kellotorni, yritettiin löytää John Lennon Wallia varmaan tunnin verran onneksi löydettiin , tarkastettiin Prahan "tanssivat talot" ja tsekattiin Franz Kafkan ihmeellinen pyörivä pää. Illalla käveleskeltiin joen viertä ja törmättiin valtavaan joutsenlaumaan! Keskustassa mä kävin ostamassa irtokarkkeja seuraavan päivän lennolle ja seisoskeltiin myös hetken irkkubaarissa jalkapallopeliä katsoen.
Tuona päivänä mä koin ekaa kertaa sen fiilikset kuinka pieni tää meidän maailma on - ja aloin myös miettimään kohtaloa ja sattumaa. Kroatiassa Zagrebissa tavattiin hostellissa kaksi australialaista poikaa joiden kanssa jutusteltiin paljon ja jotka melkeinpä surumielin jätettiin taakse kun suunnistetiin Splitiin. Ei uskottu että ikinä nähdään näitä poikia uudestaan.
Prahan keskustassa kävellessä me kaverin nähtiin upean näköinen lelukauppa missä oli vain, tiedättehän, ihan pakko päästä käymään. Katseltiin hetken ja mä ihastelin jotain ihme leluja kun tunsin jonkun napauttavan mua olalle. Käännyin ja siinä oli toinen niistä pojista jotka tavattiin Kroatiassa!
Mä mietin paljon tän tapaamisen jälkeen sattumaa ja onko sellaista edes olemassa. Oon aina halunnut ajatella että kaikella on tarkoituksensa, että mikään ei vain tapahdu. Mutta mikä oli tän tapaamisen tarkoitus? En oikeastaan vieläkään tiedä. Siitä tuli kuitenkin hyvä mieli, ehkä se on tärkeintä. Tuon jälkeen oli kuitenkin niin outo olo, mietti että taphtuiko tuo nyt oikeasti vai kuvittelinko mä vain? Kuinka pieni tää maailma oikeasti on, kun sitä tapaa sen yhden tietyn henkilön lelukaupassa mihin sun ei alun perin allut edes tarkoitus mennä?
Aamu oli kurja. En millään olisi halunnut lähteä, mutta samalla halusin takaisin kotiin. Omaan sänkyyn. Nauttimaan Suomen kesästä. Mä kuitenkin rakastuin Prahaan, samalla tavalla kuin rakastuin vuosi sitten Pariisin. Olisin voinut jäädä tuohon kaupunkiin koko kesäksi. Oli kuitenkin aika jättää yöjunat ja hostellit taakse ja lähteä kotiin hoitamaan niitä miljoonia rakkoja mitä mulla jaloissa oli.
Ensimmäisinä päivinä se ei iskenyt. Eikä seuraavana viikkona. Eikä seuraavana kuukautena. Mutta nyt iski. Mulla on hirmuinen ikävä reiliä, sitä reilin tunnelmaa, vapauden tunnetta, sitä että sä voit tehdä mitä ikinä haluat. Mulla on ikävä Pariisin katuja, Barcelonan hostelllin uima-allasta, Cinque Terren viiniä ja värikkäitä taloja. Kroatian turkoosia merta. Hallstatin vuoria ja sumua. Berliinin oluttuoppeja, Krakovan hostellin kolmikerroksisia kerrossänkyjä ja Prahan spontaanisia sattumia.
KOHOKOHTA: Kohokohtana Prahassa oli Kroatia-poikaan törmääminen lelukaupassa, heh.
FIILIS: Prahasta jäi mahtava fiilis. Oon suositellut sitä nyt lähes jokaiselle jonka oon tavannut matkan jälkeen, aina selitän kuinka ihana kaupunki Praha olikaan! Jotenkin kaikki ne keskiaikaiset patsaat, kirkot ja talot jättivät kivan olon jälkeensä, mutta miksi Praha oli parempi kuin Vienna? En osaa sanoa. Se on varmaan aika henkilökohtainen tuntemus!
Oon kiitollinen tästä reissusta ja innolla ootan uusia kokemuksia!
Haluisitteko lukea vielä jotain mun reilistä? Ehkä mitä pakkasin mukaan reissulle? Voisin tehdä myös jonkinlaisen kysymyspostauksen, eli
jos teille tulee mieleen mitään kysymyksiä, niin kysykää pois!
