Kävin pari päivää sitten lempirannallani ottamassa kuvia auringonlaskusta. Oikeastaan lähdin rannalle harjoittelemaan kuvamista, etenkin pitkällä shutter speedilla. Tiedättehän, vedestä pitäisi tulla silkkistä ja kaunista. Tiesin jo etukäteen että mun pieni 12-32 objektiivi ei välttämättä tekisi parasta jälkeä, ja pettyneenä lähdin rannalta kotiin päin. Päässä jyskytti ajatus: uusi objekti, säästä rahaa, uusi objekti, säästä rahaa.
Hassua miten koskaan ei osaa olla tyytyväinen siihen mitä jo omistaa. Ostin tän uuden kameran, Panasonic Lumix GF7, noin parisen kuukautta sitten, ja rakastan tätä kameraa valtavasti, mutta kuitenkin haluan lisää, parempaa, enemmän.
Äitikin siitä mulle kerran sanoi, aika tiukastikin: Veera, miksi sä et elä hetkessä? Miksi aina pitää miettiä tulevaisuutta ja haluta lisää? Tuo auringonlasku rannalla oli taianominen hetki. Olisi pitänyt ennemmin nauttia oranssista hehkusta ja viileästä vedestä varpaiden välissä kuin murehtia objektiivia.
Tästä viikosta lähtien mä yritän elää hetkessä. Otan joka päivä kuvan jostain mikä tekee mut silloin onnelliseksi. Oon tehnyt tällaisen haasteen ennenkin ja silloin huomasin olevani todella onnellinen juuri siinä hetkessä. Nyt tuo tunne on kuitenkin kadonnut ja kovasti kaipaan sitä takaisin! Jatkan tätä haastetta niin kauan kuin on tarvis, mutta joulu on sellainen hyvä kiintopiste.
Tällä hetkellä mä olen onnellinen kaatosateesta ja kellahtavista lehdistä. Oon onnellinen karpalo-kinuski teestä ja hyvästä kirjasta tässä mun vieressä. Ja oon onnellinen että sain viimeinkin kääriytyä villapaitaan!
