INTERRAIL- SAKSA

EDELLISET OSAT: PARIISI BARCELONA ITALIA KROATIA ITÄVALTA 

Itävalta-postauksessa kerroin kuinka mun päiväreppu varastettiin yöjunassa: varkaan käsiin katosi kamera, lähes tuhat kuvaa, passi, interrail-lippu, matkapäiväkirja ja mun hermot. Sveitsin puolella ei auttanut muu kuin ostaa kallis junatiketti Saksaan Karlsruheen, missä meidän oli tarkoitus viettää pari päivää vain rennosti ottaen. Hostelli oli varattu jo edellisenä päivänä, joten muuta vaihtoehtoa ei ollut.

 KARLSRUHE -SAKSA 28.6-30.6.2016

Synkän junamatkan jälkeen saavuttiin Karlsruheen, romahettiin hostellin peteihin ja mä otin itseäni niskasta kiinni; heti nettiyhteyden saatua lähdin tutkimaan mitä mä tässä tilanteessa voin tehdä. Tutkinta jatkui, vieläkään en ollut ilmoittanu mun tragediasta kotiväelle, enkä aikonutkaan ennen kuin olin varma miten tässä tilanteessa toimittiin. 

Muistaakseni käytiin päivän aikana vähän kävelemässä, ostamassa ruokaa, juteltiin hostelllin keittiössä puolalaisten miesten kanssa jotka eivät oikeastaa osanneet englantia ollenkaan, syötiin ja mä olin netissä. Iltaan menessä olin tehnyt rikosilmoituksen matkavakuutusyhtiölle ja seuraavana päivänä sain vastauksen: sain korvauksia lähes 1000 e. Tyytyväisenä tästä lottovoitosta lähetin äitille ja iskälle viestiä: "kävin lähellä pohjaa mutta nyt kaikki hyvin ;););)". Sain vastaukseksi naljailua mun sikeistä unista ja onnitteluja että sain asian hoidettua. Ostin viikon mittaisen reilipun ja repun varastaminen ei enää oikeastaan edes harmittanut. Paitsi ne menetetyt kuvat... huh. 

Karlsruhen toisena päivänä me haluttiin ottaa maisemajuna Black Forestiin, eli siis Saksan kuuluisimpaan metsään, mikä alkoi Karlsruhen kohdalta. Black Forest ei loppujen lopuksi ollut ihan niin maagisen näköinen junasta katsottuna, mutta extempore retki vaati extempore pysäkin. Hypättiin pois Konstanzissa, mikä on aivan Sveitsin ja Saksan rajalla. Istuskeltiin suuren järven rannalla, ihasteltiin maisemia ja hypättiin takaisin junaan. Vaikka retki oli oikeastaan aika turha, oli ihanaa nähdä Saksan maaseutua junan ikkunasta! 

Karlsruhea kierrettiin virallisesti viimeisenä päivänä, 30.6. Kaupunki muistutti paljon Helsinkiä, rakennukset olivat samantyyppisiä ja jotenkin koko tunnelma oli niin helsinkimäinen. Käytiin Botanical Gardenissa ja kierreskeltiin kaupunkia. Kotimatkalla käveltiin eläinpuiston läpi ja bongattiin norsuja! 

Karlsruhe ei ehkä ole näkemisen arvoinen, vaikka leppoinen kaupunki olikin. Se oli selvästi pelkkä välipysäkki oikestaan jokaiselle hostellin asukkaalle. 

BERLIINI 1.7-3.7.2016

Otettiin yöjuna Berliiniin, kaupunkiin mitä me kumpikin odotettiin innokkaasti! Berliini ei jättänyt kylmäksi. Kaupunki on ihanan urbaani, ihmiset rentoja, erilaisia. Olut on hyvää ja tietenkin kaupungin historia on yksiä uskomattomimpia. 

Hostellista me kumpikaan ei pidetty. Kerrossängyt natisivat, yhteistilat olivat säälittävät, suihkut eivät toimineet kunnolla ja suurin osa asukkaista ei ollut halukkaita tutustumaan. Kaksi yötä riitti meille, vaikka Berliiniin oltaisiin voitu jäädä pidemmäksikin aikaa. 

En muista minä päivinä mitäkin tehtiin. Otettiin ilmainen kävelykierros, tutustuttiin kaupungin historiaan ja shoppailtiin. Mä join ensimmäistä kertaa elämässäni puolen litran oluttuopin, ihailin tv toweria hostellin ikkunasta samalla kun taustalla välkkyi värikkäät ilotulitukset ja viimeisenä päivänä, pari tuntia ennen junan lähtöä, ostin uuden kameran! 

Berliinin muuri oli upea. Oli hienoa ihastella kauniita maalauksia, kulkea muurin viertä ja miettiä kaikkea sitäb syboliikkaa. Muurin toisella puolella, joen puolella, oli näyttely (jos nyt muistan oikein) Syyrian nuorista uhreista. Näyttely oli järkyttävä ja aivan hirveä käydä läpi. En tajua miten ihmiset pystyivät kävelemään kaikkien niiden kuvien ohitse niin nopeasti, mä jäin lähes jokaisen kohdalle kauhistelemaaan kyyneleet silmissä. Hyi. 

Jos muuten pidätte symboliikasta ja olette kiinnostuneita toisetsa maailmansodasta, suosittelen holokaustisten muistomerkkiä Berliinin keskustassa! Kivipuutarhan läpi oli vaikuttavaa kävellä ja miettiä kaikkea sitä mitä ne tummat kivet symboloivat.

Berliini ei jäänyt mieleen tapahtumien takia; se jäi mieleen fiiliksen takia. Kaupungissa oli niin mahtava fiilis etten olisi halunnut päästää siitä irti! Seuraavassa postauksessa (Puola) nähdään pitkästä aikaa hyvälaatuisia kuvia, ostinhan mä uuden kameran  Berliinista! Suosittelen ostamaan elektroniikkaa Saksasta: puolet halvempia siellä kuin Suomessa. Oman kamerani sain noin 350 eurolla kun Suomessa sama maksaa yli lähes kuusisataa. 

KOHOKOHTA: Berliinin syke! 

FIILIS: Saksasta jäi hyvä fiilis. Oli ihanaa nähdä junasta kuinka lähes jokaisen talon katolla oli aurinkopaneelit, Saksa todellakin on aika edellä tällaisissa asioissa. Berliini oli upea kokea, ja ymmärrän täysin miksi ihmiset niin paljon siitä pitävät! 

10 PÄIVÄÄ

Enää 10 päivää siihen kun mä viimeinkin saavun Irlantiin! Fiilikset on sekavat; joskus itken ihan tuskissani kun jännittää ja stressaa, joskus taas hypin paikoillani kun en millään jaksaisi odottaa. 

Oon lukenut aivan älyttömästi au pair-blogeja, ja harmikseni huomannut että harvalla Irlannissa  au pairina työskentelevällä on blogi. Toivottavasti tulevaisuudessa joku tuohon maahan lähtevä joskus eksyy mun blogiin, tuun kirjoittelemaan paljon mun fiiliksistä ja ajatuksista. Mulle on ainakin helpottavaa lukea muiden vaikeista aloituksista ja onnellisista lopuista! 

Enää 10 päivää. Vielä pitäisi keretä käydä autokoulu kolmas vaihe, viettää Venetsialaisia, ostaa tuliaisia hostperheelle, miettiä pakkaamista, ajatella sitä että mä muutan todellakin Irlantiin puoleksi vuodeksi. Ehkä se ei kuulosta paljolta, mutta mulle puoli vuotta on paljon, etenkin kun tiedän että se kuusi kuukautta tulee sisältämään paljon työntekoa ja hiusten repimistä. Oon kuitenkin varma että hyviäkin hetkiä löytyy, mun täytyy vain psyykata itteäni vaikeaan alkuun. 

Tänään päätin paeta stressiä rannalle. Kävin ostamassa kanelipullan ja kahvia, ajoin yhdelle Kokkolan kauneimmista rannoista, istuin kalliolla ja nautin viileästä merituulesta ja lämpimästä auringosta. Hetkeksi unohdin kaiken tän jännityksen, oli helpottavaa ajatella ainoastaan sitä kuinka hyvää kahvi onkaan. Ja kanelipullat. 

Oon kuitenkin älyttömän iloinen että mulla on jonkinlaisia suunnitelmia nyt Venetsialais-viikonlopulle, muuten mä varmaan makaisin lattialla panikoiden. On autokoulun tunteja, kavereiden kanssa kahvittelua, vähän juhlimista ja leffamaratooni, kerrankin vähän actionia mun laiskaan elämääni! 

SUNSET ON THE BEACH

Kävin pari päivää sitten lempirannallani ottamassa kuvia auringonlaskusta. Oikeastaan lähdin rannalle harjoittelemaan kuvamista, etenkin pitkällä shutter speedilla. Tiedättehän, vedestä pitäisi tulla silkkistä ja kaunista. Tiesin jo etukäteen että mun pieni 12-32 objektiivi ei välttämättä tekisi parasta jälkeä, ja pettyneenä lähdin rannalta kotiin päin. Päässä jyskytti ajatus: uusi objekti, säästä rahaa, uusi objekti, säästä rahaa. 

Hassua miten koskaan ei osaa olla tyytyväinen siihen mitä jo omistaa. Ostin tän uuden kameran, Panasonic Lumix GF7, noin parisen kuukautta sitten, ja rakastan tätä kameraa valtavasti, mutta kuitenkin haluan lisää, parempaa, enemmän. 

Äitikin siitä mulle kerran sanoi, aika tiukastikin: Veera, miksi sä et elä hetkessä? Miksi aina pitää miettiä tulevaisuutta ja haluta lisää? Tuo auringonlasku rannalla oli taianominen hetki. Olisi pitänyt ennemmin nauttia oranssista hehkusta ja viileästä vedestä varpaiden välissä kuin murehtia objektiivia. 

Tästä viikosta lähtien mä yritän elää hetkessä. Otan joka päivä kuvan jostain mikä tekee mut silloin onnelliseksi. Oon tehnyt tällaisen haasteen ennenkin ja silloin huomasin olevani todella onnellinen juuri siinä hetkessä. Nyt tuo tunne on kuitenkin kadonnut ja kovasti kaipaan sitä takaisin! Jatkan tätä haastetta niin kauan kuin on tarvis, mutta joulu on sellainen hyvä kiintopiste. 

Tällä hetkellä mä olen onnellinen kaatosateesta ja kellahtavista lehdistä. Oon onnellinen karpalo-kinuski teestä ja hyvästä kirjasta tässä mun vieressä. Ja oon onnellinen että sain viimeinkin kääriytyä villapaitaan! 

INTERRAIL - ITÄVALTA

Kroatiasta seuraava kohde oli Itävalta. Ennen Wieniin saapumista me päästiin kuitenkin käymään myös Saksan maaperällä; oltiin jossain vaiheessa sössitty ja aamulla herätessä löydettiin itsemme Munichista, Saksasta. Mun mielestä tilanne oli vähän huvittava, matkakumppani ei ollut samaa mieltä... Onko teille sattunut sitä että heräätte aamulla ja oottekin ihan eri paikassa kuin missä pitäisi olla, eri maassa ehkä? No, juostiin viereiseen junaan, kaveri kävi tekemässä Usain Boltit ja haki ruokaa itselleen asemalta vähän ennen junan löhtöä. Lopulta Wien häämötti näköpiirissä ja väsyneinä päätettiin pitkä junamatka. 

WIEN - ITÄVALTA 25.6-26.6.2016

Kolmenkymmenen asteen kuumuus seurasi meitä Kroatiasta asti, ja taas kerran rinkat selässä patikoitiin hostellille, mikä oli Wienin keskustasta vähän syrjemmässä. Wienin hostelli oli mun mielestä aikaa mitäänsanomaton, en muista siitä paljoakaan, paitsi sen että meidän kämppis oli kiinalainen maailmanmatkaaja. Siiinäpä se. 

Ensimmäisenä päivänä oltiin muistaakseni aika väsyneitä, peseydyttiin ja käytiin kiertelemässä lähiseutua. Pistäydyttiin isoon ruokakauppaan ruokaostoksille, istuskeltiin hostellilla ja syötiin. Kroatia oli varmaan vienyt meiltä voimat, mun kohdalla myös junamatka. Yöjunat voivat muuten olla erittäin rankkoja kokemuksia, se on yksi asia minkä opin tällä matkalla. 

Seuraavana päivänä lähdettiin kiertämään itse kaupunkia. Ehkä koska vietettiin kaupungissa vain yksi yö, mä en oikein ihastunut paikkaan. Wien oli arkkitehtuurisesti upea, hevosvaunut olivat hienoja, Mozartin patsas kaunis, ruoka hyvää, mutta kaupunki ei kiinnostanut mua yhtä paljon kuin vaikkapa Pariisi tai Rooma. 

Päivän aikana nähtiin kauniin siro St. Stephen's Cathedral, Vienna State Opera, Stephansplatz, KunstHausWien ja Mozartin patsas. Illemmalla seurattiin paikallisia ja ostettiin jäätelöt älyttömän suositusta paikasta aivan meidän hostellin läheltä. Taidettiin tehdä niin edellisenäkin iltana, mutta jäätelö ei tehnyt vaikutusta; mä uskon etten koskaan tuu löytämään parempaa pistaasigelatoa kuin Cinque Terren Vernazzassa. 

Otettiin taas kerran yöjuna, tällä kertaa Hallstatt-nimiseen pikkukylään, mistä muodostui yksi mun ehdottomista lempparikohteista. 

HALLSTATT 27.6.2016

Mä en osaa sanoin kuvailla kuinka paljon rakastuin tähän Itävaltalaiseen pikkukylään. Hallstatt on lähellä Salzburgia, ja kylään pääsee kätevästi junalla. Junasta kävellään pienelle laiturille mistä lautta vie matkaajat kylään, mikä sijaitsee ison järven toisella puolen. Maisemaa hallitsee vuoret ja kaunis suuri järvi, ja huolimatta hirveästä väsymyksestä, mä olin tuon näkymän edessä ihan sanaton. Se oli niin kaunis. 

Saavuttiin laautalle aamulla 6-8 aikaan, en muista tarkasti milloin, mutta aikaisin. Satoi, oli pilvistä, mutta mun unelma oli käymässä toteen. Mä olin unelmoinu tästä paikasta niin älyttömän kauan, ja nyt se oli mun nenäni edessä. 

Meillä, tai ainakin mulla, oli aivan järkyttävä nälkä kylään saavuttua. Mikään ruokapaikka ei ollut auki ja sanoi kaatamalla, joten me lömpsittiin kivan näköisen hotelli/majatalon sisään ja kysyttiin aamupalaa. Ja hyvä että kysyttiin! Mun mielestä aamupala oli ihan taivaallinen, olin syönyt viiimeksi edellisenä päivänä iltapäivän tienoilla. Hotelli oli tunnelmallinen, kotoisa ja viihtyisä, oon jo miettinyt että sinne mä majoitun jos joskus tuolla käyn uudestaan! Ihanat hotellin työntekijät antoivat meidän myös jättää rinkat hotelliin, kun lähdettiin tutkimaan kylää. 

Käveltiin ensi töiksi kylän suosituimalle näköalapaikalle,  mistä näkyy koko kylä ja kylän kirkon torni. Alhaalla vedessä uiskenteli joutsenia ja mä olin aivan älyttömän onnellinen, vaikka satoi ja kengät olivat läpimärät. 

Sade kuitenkin lakkasi ja ihmisiä alkoi ryömiä piilopaikoistaan pois. Me löydettiin jännät rappuset jotka johtivat ylöspäin rinnettä, joten lähdettiin huvikseen seuraamaan polkua. Polku osoittautui jonkinlaiseksi näköalareitiksi, reippailtiin pienen vesiputouksen/kosken ohitse, käveltiin sumuisessa vihreässä metsässä, ja taas kerran mä ajattelin kuinka älyttömän paljon tykkäsin tästä paikasta. Oli viileää ja raikasta, täysin päinvastoin kuin Kroatiassa. Ihanaa. 

Polku johti Unescon näköalasillalle, mikä oli aivan upea. Kiivettiin vielä vähän ylemmäs ja päästiin Hallstattin kuuluisalle suolakaivoksille. Paikalla oli älytön määrä koululaisia, jotka jonottivat kaivoksille pääsyä, ja pääsymaksu olisi ollut kallis, joten päätettiin jättää kaivos väliin. Ihailtiin maisemia ja suunnistettiin takaisin alas kylälle. 

Kylällä kierreltiin, syötiin ruokaa järven rannalla, kahviteltiin ja mietittiin seuraavaa kohdetta. Päätettiin lopulta ottaa yöjuna Sveitsiin ja sieltä Saksaan, mikä osoittautui kohtalokkaaksi. Illemmalla huristeltiin lautalla juna-asemalle ja aloitettiin helvetillinen yöreissu. Joka kylläkin alkoi hyvin. Maisemat olivat upeita, en voinut lakata tuijottamasta niitä. Mutta sitten draamankaari sai alkunsa. 

Junien kanssa oli vaikeuksia. Keskellä yötä ei tiedetty pitäisikö nousta junasta vai ei. Väsymys oli valtava, meillä ei ollut paikkoja ja noustiin penkeiltä toisille. Mua se ärsytti. Mietin lattialla nukkumista. Ja jotenkin me päätettiin että noustaan junasta pois seuraavalla asemalla. Missä asema oli, missä me oltiin, ei mitään hajua. Noustiin pois, mutta asemalla jotkut ihmiset häiriköi ja kaveri halusi takaisin junaan, mä pimahdin vähän, mutta kerettiin vielä samaan junaan sisälle ja jatkettiin matkaan. Ja hukkasin mä mun puhelimenkin siinä touhussa. Jätin sen junaan, mistä lähdettiin mutta mihin tultiin takaisin. Ja löysin sen. 

Vaihdettiin junaa jossain vaiheessa. En muista enää missä. Nähtiin vapaa hytti, hyökättiin sinne, vietiin penkit ja nukahdettiin tyytyväisinä. Se oli täydellistä. Mukavat pehmeät penkit ja lämmin makuupussi, rinkka ylhäällä hyllyllä, päiväreppu siinä avan vieressä. Mä nukuin käytävän puolella, tyytyväisenä ja onnellisena. 

Aamulla heräsin sikeästä unesta painajaiseen. Konduktööri tuli kysymään lippuja. Mä ihmettelin missä mun päiväreppu on. Vähän unesta hämmentyneenä mä etin repppuani, kun tajusin ettei sitä ole missään. Mun musta päiväreppu ei ollut siinä mun vieressä. Mutta mun silmälasit ja puhelin oli. Ja varvastossut, jotka olin jättänyt päivärepun sivutaskuun, olivat siinä mun vieressä. Mutta mun päiväreppu ei ollut. 

Yritin rauhotella itteäni. Kaveri ei meinannut uskoa että näin olisi voinut käydä. Mä kävin vielä seuraavassa vaunussa kysymässä onko reppua näkynyt. Näin kun pari matkustajaa katsoi mua pelästyneenä ja kysyi heti toisiltaan onhan heidän reppunasa tallessa. Mutta mun ei ollut. Asian teki pahemmaksi tajuaminen, että varkaan oli pitänyt kurkottaa ihan mun päälle että oli saanut repun. Miten oli mahdollista että mä olin nukkunut sen koko ajan? Miten oli mahdollista että mä olin voinut nukkua kun joku oli periaatteessa ollut mun ylävartalon päällä? 

Nousin junasta ihan oudossa tilassa. Tuli itkunpyrskähdyksiä, mutta ihana konduktööripoika opastai mut Sveitsin poliisille. En vieläkään uskonut sitä todeksi. Mun kamera, mun reililippu, mun matkapäiväkirja, mun passi. Poissa? Tein rikosilmoituksen, itkin koska ärsytti ja pelotti. Mitä nyt? Meidän oli tarkoitus ottaaa Sveitsissä maisemajuna ja illalla päästä Saksaan Karlsruheen. Mitä nyt? 

Mä tajusin ettei mulla ole reililippua. Ja kaikki mun kuvat oli hävinnyt. Se oli ihan hirveä olo, mikä muuttui vielä paskemmaksi kun ostin junalipun Karlsruheen 90 eurolla. Tajusin etten voinut jatkaa reiliä enää Saksasta eteenpäin, mulla ei riittänyt rahat kaikkiin niihin juniin, parin viikon reilippukin olisi liikaa. Mun matkan tuli päättyä Saksan maaperälle. Ja kaverin matkan jatkaa eteenpäin.

Tuntui niin pahalta, meillä oli suunnitelmia, nyt kaikki oli jauhaantunut puruiksi. Lohtua toi se että olin tajunnut jättää lompakon rinkkaan. Ainut hyvä juttu sillä hetkellä.

Harmittaa menetetyt kuvat, joita mulla oli lähes tuhat. Olin kerinnyt tallettaa Pariisin-kuvat puhelimeen, sekä muutamia tiettyjä kuvia Barcelonasta ja Italiasta. Eniten kuitenkin surettaa mun matkapäiväkirja. Mä olin kirjannu sinne kaiken. Olin tallettanut lippuja, pistänyt ylös mun mietteitä, missä mentiin, missä oltiin oltu, keitä tavattiin, olin tallettanut aivan älyttömästi muistoja siihen päiväkirjaan. Ja nyt se oli poissa. Sen takia mä tavallaan näitä reilipostauksia kirjoitankin näin tarkasti; haluan muistaa asiat ennen kuin ne unohtuvat. En pakota teitä lukemaan näitä tekstejä, mutta itse löydän näistä lohtua ja iloa! 

Mutta eikö tuollaiset ikävät kokemukset kuulukin reilaamiseen? Ensi interrail-postauksessa selviää sitten miten tästä kaikesta selvittiin, sillä kaikesta pystyy selviämään. 

KOHOKOHTA: Tää on tällä hetkellä vähän ironinen sana, kohokohta. Jätetään reppu sivuun. Kohokohta oli Hallstatt ja mun unelman toteutuminen. 

FIILIS: Itävallasta jäi loppuen lopuksi mahtava fiilis. Mä en rakastunut Wieniin, mutta siellä vuorten seassa ja pilvien keskellä mä rakastuin Itävaltaan. Hallstatt on kylä, paikka, joka pitää nähdä omin silmin. 

KUMMITUKSIA METSÄSTÄMÄSSÄ

Kokkolan lähellä sijaitsee vanha hylätty nahkatehdas, mikä on viimeksi ollut toiminnassa 80-luvulla. Tuolloin maaperästä löydettiin jonkinlaista myrkkyä ja tehdas jätettiin, hylättiin ja annettiin jatkaaa surullista elämäänsä. Valtava kolmikerroksinen rakennus oli kieltämättä aika karmiva, etenkin kun mä päätin hiippailla rakennukselle yksinään kuvailemaan. 

Mä en usko kummituksiin. Mun mielikuvitus on kuitenkin yksi mun vahvuuksia, ja tässä tilanteessa myös heikkouksia. Hämärässä laitoksessa lasinsirut rasahtelivat, ylemmissä kerroksissa lattia narisi kuin joku olisi siellä kävellyt, ikkunat helisivät, ovet paukkuivat (oli tuulinen päivä iltapäivä) ja kaikista pimeimmät nurkat pistivät mielikuvituksen laukkaamaan. Ylimmässä kerroksessa jätin kameran lattialla, avasin kännykän taskulampun ja kiipesin tikkaat ylös pilkkopimeään konehuoneeseen. Odotin jonkun tummatukkaisen kuolleen tytön hyökkäävän kimppuun, mutta eihän siellä mitään ollut. Surullinen tuulenviima vain ujelsi putkissa. 

Koska en usko kummituksiin, haluaisin sanoa että pelkään enemmän slasher-tyyppisiä leffoja kuin yliluonnollisia. Mutta mä en pelkää. Oon monesti miettinyt tätä, miksi pimeässä huoneessa pelkään enemmänkin että nurkasta astuu ihminen kuin demonihahmo, mutta silti slasher-leffoja katsellessa en  tunne minkäänlaista kauhua tai pelkoa? 

Kerran mä tulin viimeinkin ratkaisuun. Katsoin uudestaan Paranormal Activity-elokuvan, mikä on ainoa leffa mistä oon koskaan nähnyt painajaisia. Taas kerran pelkäsin sitä näkymätöntä demonia. Ja sitten mä keksin sen! Mä pelkään sitä mitä ei voi nähdä. Mä en pelkääkään että joku tappaja tulee sieltä nurkasta; mä pelkään että sieltä tulee jotain mitä mä en voi nähdä. Öisin pimeällä mä pelkään että joku katselee mua, mutta mä en näe mun katselijaa. Leffoissa mä pelkään sitä monsteria kunnes mä näen miltä se näyttää. 

Nahkatehtaalla pelkäsin hahmoa, mitä mä en näe, mutta joka näkee mut. En pelännyt että joku tappaja tai kuollut tyttö tulee joka haluaa saadan mun sielun. Mä pelkäsin että joku olisi oven takana, mutta mä pelkäsin samalla ettei siellä olisi mitään. Eikä siellä ikinä ollutkaan. 

Onko kenelläkään muulla samanlaista pelkoa? Ymmärrättekö mistä puhun? Ylempänä sanoin etten usko kummituksiin. Mutta onko se uskomista, jos uskoo että siellä jossain on jotain mitä ei näe? 

HUAWEI HONOR 5X- ARVOSTELU

Euroopan-reissun jälkeen mä olin lopullisesti kyllästynyt mun vanhaan Iphone 4 ja päädyin radikaaliin ratkaisuun: marssin lähimpään Giganttiin ja ostin uuden puhelimen. En tiennyt mitä halusin, minkä mallin, minkä kokoisen, minkä näköisen, minkä merkkisen... tuuletin vain sisään siskoni kanssa ja mietittiin parasta puhelinta halvalla. 

Käteen tarttui hopea Huawei-puhelin. Veljelläni oli jo tämän merkkinen puhelin, mutta itselläni ei ollut harmainta aavistustakaanminkälainen kapula oli kyseessä. Kyselin myyjältä pari kysymystä ja valinta tuli tehtyä vähän liiankin nopeasti - 240 euroa katosi taivaan tuuliin ja mä lähdin kaupasta kymmenen minuutin päästä sisälle astuttuani. 

Kyseessä on Huawei Honow 5x-puhelin, hopeana. Puhelimen iso koko houkutteli mua pienen Iphonen jälkeen, kuin myös sormenjälkitunnistin. Oikeasti olisin halunnut Iphonen, mutta arvatkaa kahdesti aionko tuhlata yli 500 euroa puhelimeen? Jotenkin Honor 5x näytti mun silmissä yhtä nätiltä kuin Iphone ja ehkä sen takia päädyinkin androidiin. 

Tajusin vasta kotona kuinka suuri Honor-puhelin tosissaan olikin. Aivan älyttömän iso. Se ei tunnu kuitenkaan kömpelöltä kädessä, vaan kevyeltä ja siloiselta. Sormenjälkitunnistin on kätevä, ison puhelimen saa nopeasti ja vaivattomasti auki. Suuri näyttö on hyvälaatuinen ja toimii loistavasti jos haluaa katsoa videoita, netflixiä ja muita aivoja pilaavia mutta niin ihania sovelluksia. 

Jostain syystä puhelimessa on kahdelle sim-kortille paikat? Onko kaikissa puhelimissa näin nykyään? Mä ostin viimeksi uuden puhelin yläasteen kasiluokalla, eli vähän alle kuusi vuotta sitten. Oonko mä näin pahasti pudonnut kehityksen kelkasta? 

Ja kaikki toiminnot toimivat niin nopeasti. Mun piti odottaa monesti jopa minuutin ennen kuin rakas Iphone 4 päätti avata facebookin, ja ajatella, Honor pystyy pyörittämään monia sovelluksia samaa aikaa! Iphone 4 ei tähän kyennyt. Oon ihan taivaissa, mä psytyn kuuntelemaan spotifytä samalla kun luen blogeja netistä! Jes.

 Puhelimen kamera on aika normaali, mielestä ei mikään erityinen, mutta ottaa hyviä kuvia maisemista ja normitilanteista. Etukamera ei enää olekaan niin hyvä, mutta ehkä tämä on vain se että olen tottunut ottamaan kaikki kuvani oikealla kameralla. Puhelimen kameraa käytän vain satunnaisesti. 

Myös akku on toiminut moitteettomasti - tähän mennessä ainakin. Puhelinta olen siis käyttänyt nyt kuukauden, joten odotettavasti akun kesto tulee hiipumaan ajan mittaan, mutta tällä hetkellä omassa käytössä akku kestää pari päivää. 

Jotain huonoa? Android. Mä en vaan pidä andoidin käyttöjärjestelmästä - asetukset on sekavat, viestit eivät näy lukitulla näytöllä (auttakaa tyhmää en saa niitä näkymään) turhia sovelluksia on vielä enemmän kuin IOSissa. Tuntui melkein shokilta vaihtaa helposta IOSista Androidiin. Ehkä tämä on vain hyvää aivojumppaa. 

 Puhelimen koko voi olla joillekin ihmisille ongelma. Itse pidän isoista puhelimista eikä tämä siis häirinnyt itseäni paljoakaan. Viestin naputteleminen oli toisaalta alussa aika hankalaa. 

 Loppujen lopuksi, mä olen erittäin tyytyväinen tähän kännykkään! Ulkonäkö on simppeli ja klassinen, puhelimessa on hyvä muisti, kamera ja onhan siinä androidissakin yksi hyvä puoli: sitä saa muokata miten haluaa. Jos haluaa kopioida IOSin yksinkertaista näyttöä, onnistuu! Jos haluaa pitää Androidille ominaiset säätiedot ja googlet sun muut isoina näkyvillä, onnistuu! 

INTERRAIL -KROATIA

Italian Venetsiasta päätettiin hypätä yöjunan kyytiin ja junailla Kroatiaan. Maassa nähtiin kolme kohdetta, ja en voi kuin hehkuttaa - Kroatia on maantieteellisesti upea maa, kaupungit hyvin erilaisia ja kokonaisuudessaan joka puolella vallitsee rento tunnelma. Se kuitenkin järkytti, kuinka paljon kroatialaiset polttavat tupakkaa - koko ajan. Välillä tuntui että tupakkaa poltettiin junissakin, mikä oli näin astmaatikolle ihan painajaista. 

Kroatiasta mulla ei ole yhtään omaa kuvaa. Voisin itkeä verta sen takia, rest in peace mun vanha kamera, mutta näillä puhelinkuvilla mennään. Matkakaveri onnistui onneksi nappaamaan nättejä kuvia joka puolelta maata, kiitos hänelle! 

ZAGREB - KROATIA  19.6-21.6.2016

Kroatiassa ensimmäinen kohde oli pääkaupunki Zagreb. Meidän molempien mielestä kaupunki oli vähän tylsähkö, nähtävää ei ollut paljoa vaikka kaupunki olikin kaunis. Pienet kadut muistuttivat mielestäni näin jälkeenpäin katsottuna hieman Itävallan Wienin katuja, ja kirkkokin oli vähän samankaltainen. Zagrebissa toisaalta tapahtui niin paljon ihania, ikimuistoisia asioita, että valehtelisin jos väittäisin etten pitänyt kaupungista. 

Aamulla sateessa käveltiin kolme kilometriä hostellille, mikä sijaitsi kaupungin ulkopuolella. Onneksi myöhemmin tajuttiin käyttää ratikkaa, matka oli nimittäin aika pitkä rinkkojen kanssa! Ensimmäisenä päivänä istuskeltiin vain hostellilla ja vietettiin sadepäivää - käytiin kaupassa ostamassa ruokaa ja illalla päätettiin extemporena lähteä elokuviin katsomaan uutta x-meniä. Jotenkin mulle jäi tästä kokemuksesta lämmin, mukava olo. Vaikka koko kotimatkan satoi kaatamalla ja me myös käveltiin se, mä muistan tuon matkan oikeastaan aika mukavana. Yhtäkkiä matkan puolivälissä alkoi valtavat ilotulitukset mitä ihailtiin kaatosateessa, ja vaikka leffa oli oikeastaan aika keskinkertainen, tuo ilta jäi mulle mieleen varmana ikuisiksi ajoiksi. 

Seuraavana päivänä lähdettiin kiertämään kaupunkia. Nähtiin Zagreb Cathedral ja kierreskeltiin siinä lähiympäristössä; käytiin myös läheisessä isossa puistossa, Park Maksimir, minkä lammissa uiskenteli kymmenittäin kilpikonnia.  Muuta tuosta kyseisestä päivästä en enää muistakaan, sillä Zagreb ei kaupunkina todellakaan tehnyt muhun vaikutusta. 

PLITVICE  21.6.2016

Seuraavana päivänä lähdettiin päiväreissulle Kroatian yhteen kauniimmista paikoista, luonnonpuisto Plitviceen. Tää paikka... en osaa edes sanoin kuvailla miten upea Plitvice on. Se on jotain, mitä jokaisen pitää kokea kerran elämässään. Sama minne katsoi, näki aina turkoosia vettä, joka puolella kuului veden kohinaa ja jos jaksoi vähän kiivetä ylös jyrkkiä portaita, näki koko puiston kauneudessaan. 

Kuvat eivät tee tälle paikalle kunniaa. Puisto oli suuri ja retkeilyvaihtoehtoja oli paljon. Me oltaisiin menty 8 kilometrin lenkki jos aikaa olisi ollut enemmän. Busseihin muuten ei voi käyttää reililippua. Me luultiin pääsevämme kyytiin reililipulla. Ei päästy. Melkeen paniikki nousi, mutta onneksi saatiin maksettua lippu euroilla - toinen huomio, muistakaa aina pitää paikallista käteistä taskussa! 

Illalla palailtiin onnellisina ja nälkäisinä takaisin Zagrebiin, mistä oli tarkoitus ottaa yöjuna Splitiin, Kroatian rantaunelma-kohteeseen. Zagerbin ilta oli kuitenkin yksi unohtumattomimmista asioista mitä mä koin. Em-kisat oli käynnissä ja kyseisenä iltana oli alkamassa Kroatia-Espanja peli. Mä oon kova Espanjan kannattaja, mutta eihän siinä muuta voinut kuin olla Kroatian puolella! Kaupungin keskustaan siis pystytettiin kisakatsomo, valtava screeni ja paikalla oli dj sekä sadoittain paikallisia. Mä tungin väkijoukkoon ja tunnelma oli ihan katossa. Jalkapallofanit ovat oikeasti aika hulluja, hah! Oon aina haaveillu kunnon jalkapallohuuman kokemisesta, tää oli sitä todellakin. 

SPLIT 22.6-24.6.2016

Yöjunasta noustiin paahtavaan Splitiin. Tästä kaupugnista voi sanoa ainakin sen verran, että se on reppureissaajien suosiossa! Tuntui kuin hikisiä ihmisiä rinkat selässä oli joka puolella. Ja kuumuus oli jotain ihan käsittämätöntä. Käveltiin rinkat selässä hostellille ja tilattiin hostellin yläkerrassa olevasta kahvilasta smoothiet. Hostelli oli varmaankin yksi parhaista missä yövyttiin: se oli aivan rannan tuntumassa, lyhyen matkan päässä keskustasta, sängyt olivat suloisen värikkäät, leveät ja pehmeät, henkilökunta mukavaa ja mikä parasta, hostelli maksoi 8 euroa yöltä. 

Ensimmäisenä päivänä lojuttiin viereisellä rannalla, illemmalla lähdettiin shoppailemaan läheiseen kauppakeskukseen. Seuraavan päivänä etsittiin vähän syrjäisempi ranta Park Marjanista ja yllätys yllätys, lojuttiin siellä koko päivä. Kummatkin rannat olivat kivirantoja, mikä teki rannoista upean näköisiä, mutta tuskallisia maattavia. 

Splitin kaupunkia ei kierretty ollenkaan. Oli niin turkasen kuuma, ainakin tällaiselle ihmiselle jolle kuumuus on aina kaksin kerroin pahempi. Siksi tykkäänki kylmistä keleistä, ne on yleensä juuri sopivat mulle... Mutta Split oli tukahduttava. 

Viimeisenä päivänä syötiin rauhassa aamupalaa irlantilaisten ja brittien kanssa, juteltiin ja vain nautittiin tästä elämästä. Auringon paahtaessa korkeimmillaan jätettiin Split taakse ja katseet Itävaltaa kohti! 

KOHOKOHTA: Zagrebissa jalkapallohuuman kokeminen, Plitvice. Kohokohtana pidän myös niitä ihania ihmisiä, joita tavattiin matkan varrella. 

FIILIS: Kroatiasta jäi kaikinpuolin hyvä fiilis, vaikkei se ihan lempikohteeksi yltänytkään. Maassa on vielä kuitenkin niin paljon muuta nähtävää että sinne on pakko palata joku päivä! 

Seuraavassa reilipostauksessa päästäänkin koko matkan kohokohtaan, vuosisadan tragediaan, mun päivärepun varastamiseen! Jes. 

LAPIN KESÄ 2016

Mä rakastan Saariselkää. Joka kerta kun mä siellä käyn, mut valtaa rauhallinen, onnellinen tunne - tänne mä kuulun. Lapissa mieli lepää, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Yleensä mä olen onnellisimmillani kun pääsen koiran kanssa juoksemaan Kiilopään huipulle, kun kävelen täydellisen hiljaisessa metsässä, kun juon tunturipuron vettä. Mä oon onnellisimmillani kun saan hiihtää täydessä hiljaisuudessa ja rauhassa, yksin, kun laskettelen rinnettä alas puanisen taivaan alla kaamoksen aikaan. Mä rakastan Lappia. 

Tänäkin kesänä sain taas kokea Lapin kauniin kesän. Saariselkää suosittelen jokaiselle, Urho Kekkosen kansallispuisto todellakin on yksi Suomen kauneimpia, Kiilopään kylmäuimala on täydellisyyttä, puhumattakaan sitten Kuukkelistä, koko Suomen upeimmasta ostoskeskuksesta... ;) 

MISSÄ MÄ OLEN SYKSYLLÄ?

Lukio oli mulle henkisesti aika raskasta, mutta ei niinkään etten olisi viihtynyt siellä - päinvastoin, lukiovuodet olivat yksiä mun tähänastisen elämäni ihanimpia vuosia. Teoreettinen opiskelu ja ylioppilaskokeet vetivät mut kuitenkin aivan pohjaan ja viimeinkin, historian yo:n jälkeen, mä en jaksanut pakottaa itseäni lukemaan edes normaalia scifikirjaa. Saatikka sitten pääsykoekirjoja. 

Hain kyllä kouluihin, mutta lähes viimeisillä hetkillä päätin jättää menemättä koko kokeisiin. Jäin kotiin, onnellisena ja ehkä vähän tyhmänä - nyt kieltämättä kaduttaa etten mennyt kokeisiin, mutta olin vielä toukokuun puolessavälissä niin hukassa itseni ja kaiken muun kanssa, etten tiennyt mitä tehdä. 

Huhtikuun lopussa päätin pitää välivuoden. En vain olisi jaksanut sitä samaa rumbaa uudestaan, mä tarvitsin tilaa hengittää ja miettiä mitä oikeasti haluan elämältäni. Hain Tampereelle historiaa ja journalismia, mutta mulla ei ollut minkäänlaista hajua halusinko opiskella niitä. Melkein oksetti ajatus opiskelemisesta. 

Joten päädyin etsimään au pair-perhettä. Mun oma perheeni oli vähän kummissaan, enhän mä kuulemma edes pidä lapsista. Aika moni ajattelee vieläkin varmaan että mä oon tekemässä jotain ihan typerää, etten mä oikeasti halua niitä lapsia hoitaa. Mä kohtasin jostain syystä paljon ennakkoluuloja ja aloin epäilemään itseäni. Miksi mä haluan au pairiksi? Haluanko mä oikeasti hoitaa lapsia puoli vuotta? 

Vastaus on kyllä. Mä haluan tehdä jotain aivan, täysin erilaista kuin koulunpenkillä opiskelu. Au pairin kautta mä pääsen asumaan vieraassa maassa puoli vuotta, paikallisten seassa. Ja kyllä mä niistä lapsistankin pidän. Tiedän kuitenkin, etten oo vielä pitkään aikaan valmis saamaan omia lapsiani, mutta lasten kanssa on kiva touhuta ja heiltä oppii aina jotain uutta: uusia näkemyksiä elämästä ja ihmisistä. 

Pystyttekö siis jo arvaamaan mihin maahan mä lähden? 

Syyskuun kolmas päivä mä muutan Irlantiin, Dubliniin puoleksi vuodeksi! Tuun hoitamaan kolmea lasta, 7 ja 9 vuotiaita poikia sekä 6 vuotiasta tyttöä. Tiesin jo ennen kuin olin kokonaan päättänyt hakea au pairiksi ,että haluan lapsia jotka tulevat osittain toimeen omillaankin - viisivuotiaita alaspäin pitää vahtia lähes taukoamatta. Mun host-perheen lapset ovat hieman vanhempia, osaavat leikkiä keskenään tai itsekseenkin, mutta silti mä en jää vain sivustaseuraajaksi tai joudu olemaan heidän kanssaan 24/7. 

Miksi Irlanti? Valehtelisin jos väittäisin että se oli mun ensimmäinen ykköskohde. Halusin alunperin Australiaan, mikä osoittautui aivan järjettömän kalliiksi ja vaivalloiseksi. Irlannissa houkutteli syksy, Halloween, ystävälliset ihmiset, englannin kieli ja jostain syystä mulla tuli aina hyvä mieli kun ajattelin Irlantia. Australian ohella hain siis myös Irlantiin ja sieltähän se perhe sitten löytyikin!  

Puoli vuotta tuntui sopivalta ajalta miettiä mitä haluan opiskella ja mitä haluan elämältä. Mulla on paljon pelkoja ja odotuksia tulevalta au pair ajalta, välillä hirvittää, välillä en malttais odottaa. Miten tuun pärjäämään lasten kanssa? Tuunko löytämään yhtään ystäviä? Miten sopeudun uuteen maahan ja kulttuurin? Varmaankin eniten odotan Halloweeniä, oon haaveillut sen kunnollisesta viettämisestä ihan pienestä pitäen, haha! 

Näiden kuvien perustella joku tulee varmasti sanomaan että mun ennakkodotukset Irlannista ovat vääristyneet: älkää huoliko, kohta alkaa kunnon sadetakin metsästys. Hyvä juttu on se että rakastan sadetta ja syksyä. Toivottavasti olen menossa oikeaan suuntaan!

kuvat pinterestistä

KESÄN OSTOKSIA

Vau, oonko mä nyt ihan oikeasti kirjoittamassa postausta mun ostoksista... hah! Näköjään. Reilatessa ostin kuin ostinkin muutaman vaatekappaleen. Mun oli myös pakko päästä testaamaan uutta kameraa minkä ostin Berliinistä, miten toimii näin lähikuvatessa ja ehkä sen kuvista huomaakin, vielä on tän kameran kanssa harjoittelemista! En osannu tarkentaa ja joidenkin kuvien reunat ovat epämääräisen sumeita... kamerasta tosin voin höpöttää erillisessä postauksessa! 

Bikinit | H&M

Shortsipuku | H&M

Armeijanväri on mun uusi rakkkaus ja tää shortsipuku tuli ostettua hirveessä helteessä Pisasta. Tarvitsin jotain kevyttä ja helppoa päällepantavaaa ja juoksin henkkamaukalle melkeen itkien kun oli niin kuuma, ja tämä osui käteen! Bikit ostin oikeastaan Suomesta reissun jälkeen alennusmyynneistä, ja rakastan näiden yksinkertaisuutta! 

Vartalonmyötäinen mekko | Reserved

Kärsin hirveästä kuumuudesta Kroatiassa mutta päädyn ostamaan paksun mekon? Mitähän mun päässä liikkui... Mutta pidän tästä mekosta ihan hirveästi, enkä jaksa odottaa vähän kylmempiä kelejä että tätä pääsee käyttämään! 

Culottes | New Yorker

Kuka muu on rakastunut tällaisiin housuihin? Siis liehuviin, vähän yli polven mittaisiin rentoihin housuihin? Suomessa mä en näe näitä yhtään, mutta etenkin Kroatiassa lähes jokainen piti näitä. Rakastan näitä, ne ovat mukavat päällä, sopivat vähän kuumempiin päiviin kuin myös kylmempiin iltohin. 

Of the shoulders-paita | Bershka

Bershka on yksi lempi kaupoistani, joten ei mikään ihme että sieltä jäi jotain käteen. Itse en ole vielä päässyt tähän off the shoulders- paitavillitykseen, mutta ehkä pian saan kiinni! Mutta tietenkin siinä vaiheessa kesä on jo ohitse. Tämä paita on ihanan kevyt ja tyttömäinen, tykkään. <3 

(sairaala)sandaalit | kenkäkauppa Berliinissä, ei hajuakaan mikä merkki tai mikä kauppa...

Taas kerran yksi trendi mitä maailmalla näkyi valtavasti mutta Suomessa ei niinkään. Tai ainakaan täällä missä mä asun. Terveys-sandaalit! Kun sain ostettua nämä Berliinissä, mä en oikeastaan käyttänytkään muita kenkiä. Ihanan pehmeät ja hyvät kävelykengät, en koskenutkaan lenkkareihin nämä ostettua. Näiden kenkien väristä voikin päätellä onko niitä käytetty vai ei...

Mätä - Siri Pettersen | Huulterajauskynä ja valotus-varjostus-paletti Gosh

Kesällä on ihana lukea, on aikaa ja kiinnostusta. Mä sain viime jouluna ahjaksi Siri Pettersenin Odininlapsi-kirjan, mihin ihastuin aivan täysin! Kirjassa seurataan nuorta, hännätöntä Hirkaa joka ei koe kuuluvansa muiden hännällisten joukkoon tarumaisessa pohjoisessa maassa. Kirjassa käytetään hyväksi pohjoismaiden mytologiaa ja mä ahmaisin ensimmäisen osan viikossa. Nyt kävin ostamssa toisen osan, mikä ilmestyi kesäkuussa, ja innolla luen itseni taas ähkyyn. 

Goshin meikit ostin hetken mielijohteesta, mutta oon erittäin tyytyväinen: etenkin rajauskynä on jotain taivaallista. Sävy on Nougat Crisp ja kynä jättää ihana mattapinnan ja kauniin värin huulille. Goshilta voin muutenkin suositella näitä meikkejä, hyvälaatuisia ja halpoja. 

To be honest, kallein näistä oli Pettersenin kirja, 30 euroa, kaikki muut lähtivät alle 20 eurolla, suurin osa jopa alle 10. Budjettishoppaamista siis, tykkään! :)