KUN LANDELAINEN MUUTTI ISOON MAAILMAAN

Tiiän että joku päivä asun kaupungissa. Tavallaan haluankin. Rakastan kuitenkin liikaa tätä rauhallisuutta, en ikinä haluaisi luopua siitä. Se tunne, kun astuu ulos ja kuulee vain lokit ja tuulen. Se on ihana tunne. Ja talvella, kylmänä ja kirkkaana iltana, tähdet loistaa täällä 100 kertaa kirkkaamin kuin kaupungissa. Kaupungissa näkee ehkä muutamia isoja tähtiä. Täällä maalla niitä näkyy rykelminä, aivan kuin joissakin upeissa tähtitaivas-kuvissa. Joskus iltalenkillä jään vain tuijottamaan taivasta sen upeuden takia. 

Tuon pätkän kirjoitin viisi kuukautta sitten tässä postauksessa. Nyt myöhemmin on jännää lukea tuota postausta. 15-vuotiaana mä unelmoin isoon kaupunkiin muuttamisesta, mua kiehtoi se ison kaupungin hehku, lumo ja tahti. Ajattelin että isossa kaupungissa en ikinä tuntisi itseäni yksinäiseksi, että siellä mä voisin olla onnellinen. Ajattelin korkeita pilvenpiirtäjiä, kahviloita, korkokenkiä ja tiedättehän, sitä luksuselämää mitä välittyi Gossip Girlin kautta ja myös Gleessä, mitä mä fanitin ihan täysillä. 

 

Nyt sitä sitten asuu isossa kaupungissa. Tietenkin Dublin ei ihan ole sitä mitä mä pienenä haaveilin, täällä ei esimerkiksi ole pilvenpiirtäjiä, jokapäiväinen reissu kahvilaan laihentaa lompakkoa surullisen nopeasti ja korkokengät on vaihtuneet kumpisaappaisiin ja nilkkureihin. Luksuselämä on aika kaukana mun nykyisestä tilanteesta. 

Miltä siis tuntuu elää isossa kaupungissa? Ihanalta. Mä rakastan tätä kaupunkia, Dublin on iso, mutta siinä on sellainen pienen kaupungin fiilis. Täytyy kuitenkin tunnustaa että mä kaipaan sitä täydellistä rauhaa, sitä kun taivaalla loistaa tähtiä enemmän kuin kymmenen, sitä kun voi kävellä metsässä koiran kanssa kolme tuntia ilman määränpäätä. Dublinissa on kyllä isoja puistoja ja onhan tässä lähellä myös Howth ja pari vuorta minne voi lähteä retkeilemään, mutta eihän se ole ihan sama asia. Täällä on turisteja. Omaa rauhaa on vaikeaa saada. 

 

Tuntuu kuitenkin että Dublin on mulle juuri se täydellinen kaupunki aloittaa se kunnollinen itsenäistyminen. Mä pääsen läheiseen jättipuistoon puiden lomaan juoksemaan. Mä pääsen meren rannalle tuoksuttamaan meri-ilmaa. Ja mä pääsen kaupungin sykkeeseen puolessa tunnissa. Jos mä olisin muuttanut suoraan vaikka New Yorkiin, olisin varmaan menettänyt järkeni siellä betoniviidakossa. 

Yritän välillä miettiä missä mä haluaisin viettää loppuelämäni. Haluaisinko elää maalla vai kaupungissa? Missä päin Suomea? Vai missä päin maailmaa? Mä en osaa sanoa ja se turhauttaa mua, mutta mun täytyy antaa asioiden järjestäytyä itsestään. Vaikka ikävöinkin peltoja ja isoja metsiä, mä nautin täysillä tästä kaupungissa asumisesta. Koen itteni tosi inspiroituneeksi koko ajan, etenkin pukeutumisen suhteen. Tuntuu että mä uskallan näyttää uuden puolen itestäni, pukeutua sillä tavalla kuin oon aina halunnutkin. 

 

Landelainenkin siis pystyy sopeutumaan kaupungissa asumiseen! Kumpaa te suositte, kaupunkeja vai maaseutua? 

SYYSHERKUT // ITALIALAINEN OMENAPAISTOS JA KANELI-VAAHTERASIIRAPPI LATTE

 Mä en ole ruokabloggaaja enkä sellaiseksi koskaan tulekaan, mutta rakastan kokkaamista ja leipomista yli kaiken. Täällä Irlannissa onkin saanut totutella siihen ettei sitä ihan joka päivä pääsekään kokeilemaan uusia reseptejä ja smoothieita, ei voi käyttää kaikkia jauhoja ja maitoa. Mun perhe ei ole mikään leipomista rakastava perhe, ja he kyllä huomaavat jos jauhoista puuttuu puolet tai sokeripussi on kadonnut kokonaan. 

Eilen kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja "juhlistaa" syksyn saapumista. Kerrankin oli viileä aamu ja kirpeä ilma tuntui hyvältä kavoilla. Avasin siis kaapit sisälle päästyäni ja vein jääkapin viimeiset margariinit minkä host iskä huomasi, väsäsin itelleni herkut ja istahdin lopulta omalle sängylle. Spotifystä soi mun autumn-soittolista ja tunsin oloni tosi onnelliseksi. Halusin vain jäädä siihen hetkeen. 

Tein itelleni italialaista omenapaistosta ja kaneli-lattea. Syksy on mun lempivuodenaika sekä sään että ruoan vuoksi, syksyllä maut on rikkaampia, mausteisempia ja paksumpia. Tää omenapaistos on yksiä mun lemppareita ikinä, se on periaatteessa taikinaa ja omenoita, taikina vain sulaa suuhun...

ITALIALAINEN OMENAPAISTOS

4-5 omenaa (n. 800 g)

1/2 tl kanelia

Taikina:
150 g voita

1 1/2 dl sokeria
1 muna

1 3/4 dl vehnäj.

Pinnalle:

1/2 dl manteli-lastuja/rouhetta

1. Voitele vuoka.

2. Lohko/kuutioi omenat. Levitä ne vuokaan ja ripottele päälle kanelia.

3. Vaahdota rasva ja sokeri, lisää muna. Lisää jauhot ja sekoita.

4. Nostele taikina omenoiden päälle. Minä ja kamuni laitoimme taikinaa paistoksen keskelle kasaksi, uunissa se siitä leviää. Ripottele mantelit.

5. Paista 200 asteessa alatasolla n. 30 min. Tarjoile sellaisenaan kuumana! 

 KANELI-VAAHTERASIIRAPPI LATTE

2 dl mantelimaitoa

½ tl kanelia

1 rkl vaahterasiirappia

1 rkl almondbutteria, vaihtoehtona peanutbutter tai vastaavanlainen seos. 

½ rkl vanilijauutetta

1 dl mustaa, vahvaa kahvia

1. Kuumenna mantelimaito, kaneli, siirappi, mantelivoi ja vanilijauute kattilassa, kunnes hyvin sekoittuneet. Mantelivoi voi jäädä pieniksi känteiksi. 

2. Kaada kuuma seos blenderiin ja vaahdota. Mantelivoin pitäisi nyt sekoittua hienoksi seokseen. 

3. Valmista kahvi. 

4. Kaada maitoseos kahvin päälle. Vaahdon päälle voi ripotella kanelia. Juo kuumana! 

INTERRAIL - PUOLA

EDELLISET OSAT: PARIISI BARCELONA ITALIA KROATIA ITÄVALTA SAKSA

Saksa jätettiin taakse ja uuden kameran turvin uuteen maahan! Vihdoinkin pääsen ihan kameralla otettuihin kuviin. Tuntuu muutenkin hyvältä päästä taas muistelemaan reilausta, välillä ikävöin kovasti kaikkea sitä mitä matkalla tuli koettua. Näin jälkeenpäin mä arvostan suuresti mun reissua ja sitä mitä näin, tein, kaikkea mitä tapahtui!

 KRAKOVA 3.7-5.7

Krakovassa satoi ja taivas oli harmaa kun meidän juna saapui asemalle. Jotenkin olo oli kuitenkin hieno, oli jännää ajatella että oli Puolassa. Maassa missä en koskaan oikeastaan ajatellut käyväni. Puola ei ole ikinä houkutellut mua (jos sen historiaa ei lasketa mukaan) mutta siellä sitä nyt oltiin. 

Vaikka meidän hostelli ei ollutkaan se kaikista hienoin, mun mielestä se antoi hyvän kuvan Puolasta. Huoneissa oli kolmikerroksiset kerrossängyt ja ikkunasta näkyi karu asfalttinen takapiha. Hostelli oli mahtavalla sijainnilla, aivan vanhan kaupungin reunalla. Lyhyen kävelymatkan päästä löytyi kaikki nähtävyydet ja kaupat. 

Olin tätä postausta tehdessä aika yllättynyt kun aloin miettimään mitä me ensimmäisenä päivänä tehtiin: muistelin meidän olleen aika väsyneitä ja jääneen hostellille. Mun kuvat kertovat kuitenkin jotain ihan muuta! Päivän aikana käytiin keskustorilla, käveleskeltiin vanhaa kaupunkia, kierrettiin Wawelin linnan ympäristöä, vierailtiin hautausmaalla ja mä löysin mun etsimän Singin in the rain-Gene Kellyn.  Taidettiin myös piipahtaaa shopping centeriin mistä ostin valtavan suklaalevyn, jonka perään vieläkin haikailen, oli niin hyvää...

Seuraavana päivänä tehtiin visiitti Krakus Moundille. Kukkula on ihmiskäsien luomus, ja sen oikeaa tarkoitusta ei ole vielä löydetty. Kukkula on tavallaan Krakovan oma Stonehenge. Suosittelen lämmöllä tätä paikkaa, kukkula oli helppo löytää ja kivuta ylös, maisemat ovat upeat! Paikka on myös loistava vaikka piknikille. Krakovassa on myös muistaakseni kaksi toista samankaltaista kukkulaa. 

Samaisena päivänä tutkittiin myös vanhaa kaupunkia vähän lisää ja käytiin shoppailemassa. Suurimmaksi osaksi nähtiin ainoastaaan vanhaa kaupunkia, mutta en kokenut että uudempaa puolta tarvitsikaan nähdä. 

AUSCHWITZ & BIRKENAU 5.7

Viimeisenä Krakova-päivänä lähdettiin päiväreissulle Puolan kuuluisimmalle nähtävydelle, toisen maailmansodan järkyttävälle massamurhapaikalle. Mä en oikein osaa sanoa mitään tästä paikasta, en vain keksi sanoja kuvaamaamaan näitä leirejä. Meidän opastettu kierros oli erittäin hyvä, opas oli aivan mahtava, hän osasi tuoda synkkiin hetkiin vähän iloakin. Kertoi pari onnellistakin tarinaa näistä leireistä, oli vähän kepeämpi, mutta kunnioitti syvästi paikan historiaa. Kierrokseen kuului paikkojen esittelyä ja historian selittämistä, ja mä nautin reissusta ihan täysin siemauksin, vaikka tyhjentävä kokemus olikin. Olo oli ristiriitainen, välillä teki mieli itkeä ja paeta koko paikasta, välillä jäi vain ihmettelemään elämää. 

Illemmalla oli vähän pöllähtynyt olo. Näin herkkänä ihmisenä mä otin tän reissun aiak raskaasti, enkä oikein osannut pukea mun fiiliksiä sanoiksi tai teoiksi. Onnistuin kuitenkin hyppäämään yöjunaan meidän viiimeiseen kohteeseen Tsekkiin päin. Junamatkasta mulla on hassut muistikuvat, nukuin muistaakseni amerikkalaisen pojan vieressä joka aina vähitellen kaatui mua päin ja jossain vaiheessa yön mittaan heräsin mun kasvot hänen hiuksissaan. Ihanaa. Häshtäg vain yöjunat. 

KOHOKOHTA: Auchwitz, ehdottomasti. Jotain mitä en välttämättä halua enää koskaan kokea, mutta mikä piti kokea kerran elämässään. 

FIILIS: Krakovan vanha kaupunki on keskiaikainen kaupunki, mikä oli jotenkin kivaa virkistystä antiikin, renesassin ja barokin jälkeen. Puolasta jäi kuitenkin vähän ristiriitaiset olot. Mä en vieläkään oikein ymmärrä miksi. Oon miettinyt että ehkä se johtuu kielestä, ihmisistä, yleisestä tunnelmasta...? En osaa sanoa. Fiilis ei ole kuitenkaan paha, vaan muistelen lämmöllä Krakovan kaunista, aivan upeaa vanhaa kaupunkia ja keskitysleiri-reissua. 

HOWTH - PÄIVÄREISSU PARATIISIIN

Viikonloppuna päätin repäistä ja pyöräillä 12 kilometriä Dublinin läheiseen kalastajakylään Howthiin. Kylään pääsee helposti myös bussilla tai junalla, mutta koska mä asun niin lähellä saarta, päätin hypätä pyörän selkään ja ajella rannikkoa pitkin. Dublinissa hyvä puoli on se, ettei täällä ole paljoakaan mäkiä. Maa on tasaista ja pyöräily mukavaa. 

Howth oli upea paikka. Kylä itsessään on todella kaunis kaikkine pienine putiikkeineen, mutta upeimmat maisemat näkyivät viiden kilometrin mittaisella patikointireitillä. Mä oon aina rakastanut vaeltamista ja patikointia, ja rakastuin tähän reittiin ihan täysin. Tarjolla on myös pidempiä reittejä, mitkä kiertävät koko saaren. Mietin jo tässä että joku viikonloppu täytyy kulkea se täyspitkä reitti... 

Howth tuntui aivan eri maailmalta Dublinista. Aivan kuin olisi astunut johonkin satumaailmaan, Star Warsiin tai Game Of Thronesiin. Mä olin ihan innoissani ja taisin hokea "lovely" ja "so beautiful" sanoja monta kertaa minuutissa.... Saatiin myös upeat kelit, vaikka alussa olikin aika pilvistä. Huipulle päästyä aurinko pilkisti esiin ja tarkeni jo lyhythihaisessa. Oli jännää nähdä miten paljon veden väri vaihtui auringon mukana: pilvien peittäessä taivaan meri oli harmahtava, auringon paistaessa väri muuttui kirkkaan siniseksi tai vihertäväksi. Välillä teki meili hypätä kielekkeeltä, vesi näytti niin houkuttelevalta! 

Viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut, vaikka olinkin aika väsynyt loppujen lopuksi. Vielä on paljon opeteltavaa, vieläkin jännitän päiviä ja mokaamista, mutta tuntuu siltä että kohta alkaa sujumaan. Alan päästä kiinni rytmistä ja tän perheen tavoista, ja yhä enemmän ja enemmän mä alan rakastumaan tähän kaupunkiin. Dublin on aivan ihana. 

IRLANTILAINEN SUKLAARAKAS

Pääsinkin käymään kaupungissa jo keskiviikkona, ja Pinterest-addiktion takia olin tehnyt aika mehevän listan paikoista joissa halusin käydä. Mukana oli kirjakauppaa ja pari perusnähtävyttä jotka halusin kuvata, mutta yksi paikka ansaitsi kolme huutomerkkiä - Cocoa Atelier. Internetin mukaan yksi Dublinin parhaimpia suklaakauppoja ja tottakai mun piti käydä tsekkaamassa se! Mä ihastuin tähän pikku puotiin ihan täysin ja on nyt ihan pakko päästä hehkuttamaan näistä suklaista. 

Kauppa oli toki kallis, yksi macaron ja neljä suklaapalaa maksoivat noin 8 euroa. Päätin kuitenkin ostaa tänne tulon kunniaksi, enkä kyllä katunut! Mä myös rakastan näitä kasseja joita täällä Dublinissa käytetään, muovipusseja ei näy missään! Nää kassit ovat vaan esteettisesti niin kauniita, voisin katsella niitä koko päivän... 

Kaupan suklaat ovat 100 % käsintehtyjä, lisäaineettomia ja irlantilaisia, eli siis tehty ja toimitettu tässä maassa. Makuja oli aivan hirveästi, mutta valitsin omat lempparit - pistaasi, kahvi, Irish Pot Still Whiskey ja lime. Ihan ehdottomasti paras oli lime ja irkkuviski! Maistoin myös salted caramel- macaronsin, mikä oli ihan taivaallista. 

Tuntuu ihan hullulta kirjoitella tänne jostain suklaista. Enhänhä mä yleensä mitään tällalailla mainosta! Nämä oli vaan niin pirun hyviä. Keskiviikkona sain muutenkin paljon kivoja kuvia, kun kiertelin siellä keskustassa suklaat kädessä. Siitä siis myöhemmin!

EKAT FIILIKSET IRLANNISTA

Huh! Täällä mä nyt oon. Lauantaina aamulla saavuin ja vietin päivän perheeseen tutustuen, sunnuntaina lähdin tutustumaan kaupunkiin naapurin au pairin kanssa. Maanantaina oli eka työpäivä ja illemmalla kävin kahvilla parin toisen au pairin kanssa. Tiistaina taas viettelin päivää pelkästään kotosalla, koska väsymys oli niin kova. 

Vaikka työ ei sinänsä ole rankkaa, mä vain vien lapset kouluun, haen ne ja vähän leikin muutaman tunnin ja sen jälkeen oon vapaa, silti musta tuntuu sekä henkisesti että fyysisesti aika väsyneeltä. Ehkä väsymys johtuu tästä kaiken uuden kokemisesta ja uudesta rytmistä, oonhan mä lomaillut jo viime kevään ylppäreistä lähtien. Lapsiahan tässä perheessä on kolme, kuusivuotias tyttö, 7 ja 9- vuotiaat pojat. Harmikseni en saa jakaa kuvia lapsista sosiaalisessa mediassa tai blogissa, joten näiden puolen vuoden ajaksi mun täytyy tyytyä kuvailemaan kaupunkia ja omia askareita ei sillä että siinä mitään vikaa olisi. ;) 

Lapset ovat aivan älyttömän ihania, vaikkakin tyttö testasi mua erittäin kovasti eilen. Halusi jäätelöä, mitä ei arkipäivinä saa ottaa. Yritti luistaa kotiläksyjen tekemisestä, huoneen siivoamisesta, ja tänään aamulla hiusten harjaamisesta, aamupalapöydän siivoamisesta, ja vieläkään en tiedä pesivätkö lapset oikeasti hampaansa. Kokemuksesta tiedän kuinka helppoa on valhedella pesseensä hampaat, mutta ehkä mun pitäisi luottaa näihin lapsiin enemmän, hah. 

Koska mä oon aika herkkä ihminen, pelkäään koko ajan että teen jotain väärää. Maanantaina illalla jäin päivälliselta pois ja tajusin yöllä etten ollut jutellu host äidin kanssa seuraavasta päivästä ollenkaan tai miten edellinen oli mennyt. Panikoin sitä sellaisen reilun tunnin verran, kunnes nukahdin uudestaan. 

Perheen vanhemmat ovat kuitenkin aivan älyttömän ystävällisiä! He yrittävät keksiä puheenaiheita ja juteltavaa ja saavat mut tuntemaan itteni tervetulleeksi tähän perheeseen. Ehkä se kuitenkin johtuu siitä että mä olen suomalainen, koska koen välillä olon vähän ahdistavaksi kun istun ainoana ventovieraana henkilönä ruokapydässä. En tunne tätä perhettä, he eivät tunne mua. Välillä mietin että miten tää perhe pystyy elämään elämää rauhassa kun aina on joku ihme hörhö talossa? Kotona Suomessa on aina niin mukamas henkisesti rasittavaa kun on vieraita kylässä. 

En koe varsinaista koti-ikävää, mikä johtuu ihan täysin siitä että asuin jo ennen tätä kolme vuotta itsenäisesti. Sen sijaan on ikävä Suomen ja oman perheen tapoja. Sitä että päivällisen jälkeen voi sulkeutua huoneeseen, lähteä talosta kahden tunnin lenkille kenellekkään ilmoittamatta ja syödä jääkaappi tyhjäksi. Täällä tuntuu epäkohteliaalta sulkeutua huoneeseen aivan täysin, käyn aina välillä alakerrassa katselemassa mitä tapahtuu. En kehtaa lähteä lenkille ilmoittamatta ja en todellakaan kehtaa syödä jääkaappia tyhjäksi. Ikävöin myös vanhoja kavereita, koska tuntuu että täällä on aika vaikeata löytää niitä oikeita ystäviä, vaikka seuraa löytyykin aina. Mun pitää kuitenkin rauhoitella itteäni ja ajatella että mulla on vielä puoli vuotta aikaa tutustuaa ja solmia ystävyyssuhteitaa! 

Sopeutuminen on siis vaikeata, mutta Dublinista mä tykkään todella paljon! Tässä lähellä on valtavan kaunis puisto, missä on ruusutarha ja vanhoja linnaraunioita, ja siellä mä oon tähän mennessä käyny juoksulenkeillä! Muutenkin pidän tästä perheestä paljon, ja alkuhan on aina jokaiselle vaikea. Irlantilaiset ovat kuitenkin mun mielestä vähän eriskummallista porukkaa, niistä ei oikein ota aina selvää. Tänään kaupassa törmäsin vahingossa mieheen, joka nauroi ja sanoi ettei hänellä ole nyt aikaa tanssia mun kanssa. Otin myös pari kuvaa läheisestä kukkakaupasta ja kaupan myyjät alkoivat nauramaan kun näkivät mut ottamassa kuvia. Kipitin nopeasti pois samalla kun myyjät olivat jo tukehtumassa omaan nauruunsa. En ymmärrä?!

Lähteä en missään nimessä halua. Oon jo vähitellen rakastunut tähän kaupunkiin ja alkanut ymmärtämään perhettä ja arkea, ja onhan tää vasta mun viides päivä! Innolla ootan Dublinin syksyä (nyt on tuhottoman kuuma) ja tietenkin joulua... mä odotan aina joulua. Jännää aina nähdä minkälaista eri kaupungeissa on jouluaikaan, ah.