MISSÄ MÄ OLEN SYKSYLLÄ?

Lukio oli mulle henkisesti aika raskasta, mutta ei niinkään etten olisi viihtynyt siellä - päinvastoin, lukiovuodet olivat yksiä mun tähänastisen elämäni ihanimpia vuosia. Teoreettinen opiskelu ja ylioppilaskokeet vetivät mut kuitenkin aivan pohjaan ja viimeinkin, historian yo:n jälkeen, mä en jaksanut pakottaa itseäni lukemaan edes normaalia scifikirjaa. Saatikka sitten pääsykoekirjoja. 

Hain kyllä kouluihin, mutta lähes viimeisillä hetkillä päätin jättää menemättä koko kokeisiin. Jäin kotiin, onnellisena ja ehkä vähän tyhmänä - nyt kieltämättä kaduttaa etten mennyt kokeisiin, mutta olin vielä toukokuun puolessavälissä niin hukassa itseni ja kaiken muun kanssa, etten tiennyt mitä tehdä. 

Huhtikuun lopussa päätin pitää välivuoden. En vain olisi jaksanut sitä samaa rumbaa uudestaan, mä tarvitsin tilaa hengittää ja miettiä mitä oikeasti haluan elämältäni. Hain Tampereelle historiaa ja journalismia, mutta mulla ei ollut minkäänlaista hajua halusinko opiskella niitä. Melkein oksetti ajatus opiskelemisesta. 

Joten päädyin etsimään au pair-perhettä. Mun oma perheeni oli vähän kummissaan, enhän mä kuulemma edes pidä lapsista. Aika moni ajattelee vieläkin varmaan että mä oon tekemässä jotain ihan typerää, etten mä oikeasti halua niitä lapsia hoitaa. Mä kohtasin jostain syystä paljon ennakkoluuloja ja aloin epäilemään itseäni. Miksi mä haluan au pairiksi? Haluanko mä oikeasti hoitaa lapsia puoli vuotta? 

Vastaus on kyllä. Mä haluan tehdä jotain aivan, täysin erilaista kuin koulunpenkillä opiskelu. Au pairin kautta mä pääsen asumaan vieraassa maassa puoli vuotta, paikallisten seassa. Ja kyllä mä niistä lapsistankin pidän. Tiedän kuitenkin, etten oo vielä pitkään aikaan valmis saamaan omia lapsiani, mutta lasten kanssa on kiva touhuta ja heiltä oppii aina jotain uutta: uusia näkemyksiä elämästä ja ihmisistä. 

Pystyttekö siis jo arvaamaan mihin maahan mä lähden? 

Syyskuun kolmas päivä mä muutan Irlantiin, Dubliniin puoleksi vuodeksi! Tuun hoitamaan kolmea lasta, 7 ja 9 vuotiaita poikia sekä 6 vuotiasta tyttöä. Tiesin jo ennen kuin olin kokonaan päättänyt hakea au pairiksi ,että haluan lapsia jotka tulevat osittain toimeen omillaankin - viisivuotiaita alaspäin pitää vahtia lähes taukoamatta. Mun host-perheen lapset ovat hieman vanhempia, osaavat leikkiä keskenään tai itsekseenkin, mutta silti mä en jää vain sivustaseuraajaksi tai joudu olemaan heidän kanssaan 24/7. 

Miksi Irlanti? Valehtelisin jos väittäisin että se oli mun ensimmäinen ykköskohde. Halusin alunperin Australiaan, mikä osoittautui aivan järjettömän kalliiksi ja vaivalloiseksi. Irlannissa houkutteli syksy, Halloween, ystävälliset ihmiset, englannin kieli ja jostain syystä mulla tuli aina hyvä mieli kun ajattelin Irlantia. Australian ohella hain siis myös Irlantiin ja sieltähän se perhe sitten löytyikin!  

Puoli vuotta tuntui sopivalta ajalta miettiä mitä haluan opiskella ja mitä haluan elämältä. Mulla on paljon pelkoja ja odotuksia tulevalta au pair ajalta, välillä hirvittää, välillä en malttais odottaa. Miten tuun pärjäämään lasten kanssa? Tuunko löytämään yhtään ystäviä? Miten sopeudun uuteen maahan ja kulttuurin? Varmaankin eniten odotan Halloweeniä, oon haaveillut sen kunnollisesta viettämisestä ihan pienestä pitäen, haha! 

Näiden kuvien perustella joku tulee varmasti sanomaan että mun ennakkodotukset Irlannista ovat vääristyneet: älkää huoliko, kohta alkaa kunnon sadetakin metsästys. Hyvä juttu on se että rakastan sadetta ja syksyä. Toivottavasti olen menossa oikeaan suuntaan!

kuvat pinterestistä