INTERRAIL - ITÄVALTA

Kroatiasta seuraava kohde oli Itävalta. Ennen Wieniin saapumista me päästiin kuitenkin käymään myös Saksan maaperällä; oltiin jossain vaiheessa sössitty ja aamulla herätessä löydettiin itsemme Munichista, Saksasta. Mun mielestä tilanne oli vähän huvittava, matkakumppani ei ollut samaa mieltä... Onko teille sattunut sitä että heräätte aamulla ja oottekin ihan eri paikassa kuin missä pitäisi olla, eri maassa ehkä? No, juostiin viereiseen junaan, kaveri kävi tekemässä Usain Boltit ja haki ruokaa itselleen asemalta vähän ennen junan löhtöä. Lopulta Wien häämötti näköpiirissä ja väsyneinä päätettiin pitkä junamatka. 

WIEN - ITÄVALTA 25.6-26.6.2016

Kolmenkymmenen asteen kuumuus seurasi meitä Kroatiasta asti, ja taas kerran rinkat selässä patikoitiin hostellille, mikä oli Wienin keskustasta vähän syrjemmässä. Wienin hostelli oli mun mielestä aikaa mitäänsanomaton, en muista siitä paljoakaan, paitsi sen että meidän kämppis oli kiinalainen maailmanmatkaaja. Siiinäpä se. 

Ensimmäisenä päivänä oltiin muistaakseni aika väsyneitä, peseydyttiin ja käytiin kiertelemässä lähiseutua. Pistäydyttiin isoon ruokakauppaan ruokaostoksille, istuskeltiin hostellilla ja syötiin. Kroatia oli varmaan vienyt meiltä voimat, mun kohdalla myös junamatka. Yöjunat voivat muuten olla erittäin rankkoja kokemuksia, se on yksi asia minkä opin tällä matkalla. 

Seuraavana päivänä lähdettiin kiertämään itse kaupunkia. Ehkä koska vietettiin kaupungissa vain yksi yö, mä en oikein ihastunut paikkaan. Wien oli arkkitehtuurisesti upea, hevosvaunut olivat hienoja, Mozartin patsas kaunis, ruoka hyvää, mutta kaupunki ei kiinnostanut mua yhtä paljon kuin vaikkapa Pariisi tai Rooma. 

Päivän aikana nähtiin kauniin siro St. Stephen's Cathedral, Vienna State Opera, Stephansplatz, KunstHausWien ja Mozartin patsas. Illemmalla seurattiin paikallisia ja ostettiin jäätelöt älyttömän suositusta paikasta aivan meidän hostellin läheltä. Taidettiin tehdä niin edellisenäkin iltana, mutta jäätelö ei tehnyt vaikutusta; mä uskon etten koskaan tuu löytämään parempaa pistaasigelatoa kuin Cinque Terren Vernazzassa. 

Otettiin taas kerran yöjuna, tällä kertaa Hallstatt-nimiseen pikkukylään, mistä muodostui yksi mun ehdottomista lempparikohteista. 

HALLSTATT 27.6.2016

Mä en osaa sanoin kuvailla kuinka paljon rakastuin tähän Itävaltalaiseen pikkukylään. Hallstatt on lähellä Salzburgia, ja kylään pääsee kätevästi junalla. Junasta kävellään pienelle laiturille mistä lautta vie matkaajat kylään, mikä sijaitsee ison järven toisella puolen. Maisemaa hallitsee vuoret ja kaunis suuri järvi, ja huolimatta hirveästä väsymyksestä, mä olin tuon näkymän edessä ihan sanaton. Se oli niin kaunis. 

Saavuttiin laautalle aamulla 6-8 aikaan, en muista tarkasti milloin, mutta aikaisin. Satoi, oli pilvistä, mutta mun unelma oli käymässä toteen. Mä olin unelmoinu tästä paikasta niin älyttömän kauan, ja nyt se oli mun nenäni edessä. 

Meillä, tai ainakin mulla, oli aivan järkyttävä nälkä kylään saavuttua. Mikään ruokapaikka ei ollut auki ja sanoi kaatamalla, joten me lömpsittiin kivan näköisen hotelli/majatalon sisään ja kysyttiin aamupalaa. Ja hyvä että kysyttiin! Mun mielestä aamupala oli ihan taivaallinen, olin syönyt viiimeksi edellisenä päivänä iltapäivän tienoilla. Hotelli oli tunnelmallinen, kotoisa ja viihtyisä, oon jo miettinyt että sinne mä majoitun jos joskus tuolla käyn uudestaan! Ihanat hotellin työntekijät antoivat meidän myös jättää rinkat hotelliin, kun lähdettiin tutkimaan kylää. 

Käveltiin ensi töiksi kylän suosituimalle näköalapaikalle,  mistä näkyy koko kylä ja kylän kirkon torni. Alhaalla vedessä uiskenteli joutsenia ja mä olin aivan älyttömän onnellinen, vaikka satoi ja kengät olivat läpimärät. 

Sade kuitenkin lakkasi ja ihmisiä alkoi ryömiä piilopaikoistaan pois. Me löydettiin jännät rappuset jotka johtivat ylöspäin rinnettä, joten lähdettiin huvikseen seuraamaan polkua. Polku osoittautui jonkinlaiseksi näköalareitiksi, reippailtiin pienen vesiputouksen/kosken ohitse, käveltiin sumuisessa vihreässä metsässä, ja taas kerran mä ajattelin kuinka älyttömän paljon tykkäsin tästä paikasta. Oli viileää ja raikasta, täysin päinvastoin kuin Kroatiassa. Ihanaa. 

Polku johti Unescon näköalasillalle, mikä oli aivan upea. Kiivettiin vielä vähän ylemmäs ja päästiin Hallstattin kuuluisalle suolakaivoksille. Paikalla oli älytön määrä koululaisia, jotka jonottivat kaivoksille pääsyä, ja pääsymaksu olisi ollut kallis, joten päätettiin jättää kaivos väliin. Ihailtiin maisemia ja suunnistettiin takaisin alas kylälle. 

Kylällä kierreltiin, syötiin ruokaa järven rannalla, kahviteltiin ja mietittiin seuraavaa kohdetta. Päätettiin lopulta ottaa yöjuna Sveitsiin ja sieltä Saksaan, mikä osoittautui kohtalokkaaksi. Illemmalla huristeltiin lautalla juna-asemalle ja aloitettiin helvetillinen yöreissu. Joka kylläkin alkoi hyvin. Maisemat olivat upeita, en voinut lakata tuijottamasta niitä. Mutta sitten draamankaari sai alkunsa. 

Junien kanssa oli vaikeuksia. Keskellä yötä ei tiedetty pitäisikö nousta junasta vai ei. Väsymys oli valtava, meillä ei ollut paikkoja ja noustiin penkeiltä toisille. Mua se ärsytti. Mietin lattialla nukkumista. Ja jotenkin me päätettiin että noustaan junasta pois seuraavalla asemalla. Missä asema oli, missä me oltiin, ei mitään hajua. Noustiin pois, mutta asemalla jotkut ihmiset häiriköi ja kaveri halusi takaisin junaan, mä pimahdin vähän, mutta kerettiin vielä samaan junaan sisälle ja jatkettiin matkaan. Ja hukkasin mä mun puhelimenkin siinä touhussa. Jätin sen junaan, mistä lähdettiin mutta mihin tultiin takaisin. Ja löysin sen. 

Vaihdettiin junaa jossain vaiheessa. En muista enää missä. Nähtiin vapaa hytti, hyökättiin sinne, vietiin penkit ja nukahdettiin tyytyväisinä. Se oli täydellistä. Mukavat pehmeät penkit ja lämmin makuupussi, rinkka ylhäällä hyllyllä, päiväreppu siinä avan vieressä. Mä nukuin käytävän puolella, tyytyväisenä ja onnellisena. 

Aamulla heräsin sikeästä unesta painajaiseen. Konduktööri tuli kysymään lippuja. Mä ihmettelin missä mun päiväreppu on. Vähän unesta hämmentyneenä mä etin repppuani, kun tajusin ettei sitä ole missään. Mun musta päiväreppu ei ollut siinä mun vieressä. Mutta mun silmälasit ja puhelin oli. Ja varvastossut, jotka olin jättänyt päivärepun sivutaskuun, olivat siinä mun vieressä. Mutta mun päiväreppu ei ollut. 

Yritin rauhotella itteäni. Kaveri ei meinannut uskoa että näin olisi voinut käydä. Mä kävin vielä seuraavassa vaunussa kysymässä onko reppua näkynyt. Näin kun pari matkustajaa katsoi mua pelästyneenä ja kysyi heti toisiltaan onhan heidän reppunasa tallessa. Mutta mun ei ollut. Asian teki pahemmaksi tajuaminen, että varkaan oli pitänyt kurkottaa ihan mun päälle että oli saanut repun. Miten oli mahdollista että mä olin nukkunut sen koko ajan? Miten oli mahdollista että mä olin voinut nukkua kun joku oli periaatteessa ollut mun ylävartalon päällä? 

Nousin junasta ihan oudossa tilassa. Tuli itkunpyrskähdyksiä, mutta ihana konduktööripoika opastai mut Sveitsin poliisille. En vieläkään uskonut sitä todeksi. Mun kamera, mun reililippu, mun matkapäiväkirja, mun passi. Poissa? Tein rikosilmoituksen, itkin koska ärsytti ja pelotti. Mitä nyt? Meidän oli tarkoitus ottaaa Sveitsissä maisemajuna ja illalla päästä Saksaan Karlsruheen. Mitä nyt? 

Mä tajusin ettei mulla ole reililippua. Ja kaikki mun kuvat oli hävinnyt. Se oli ihan hirveä olo, mikä muuttui vielä paskemmaksi kun ostin junalipun Karlsruheen 90 eurolla. Tajusin etten voinut jatkaa reiliä enää Saksasta eteenpäin, mulla ei riittänyt rahat kaikkiin niihin juniin, parin viikon reilippukin olisi liikaa. Mun matkan tuli päättyä Saksan maaperälle. Ja kaverin matkan jatkaa eteenpäin.

Tuntui niin pahalta, meillä oli suunnitelmia, nyt kaikki oli jauhaantunut puruiksi. Lohtua toi se että olin tajunnut jättää lompakon rinkkaan. Ainut hyvä juttu sillä hetkellä.

Harmittaa menetetyt kuvat, joita mulla oli lähes tuhat. Olin kerinnyt tallettaa Pariisin-kuvat puhelimeen, sekä muutamia tiettyjä kuvia Barcelonasta ja Italiasta. Eniten kuitenkin surettaa mun matkapäiväkirja. Mä olin kirjannu sinne kaiken. Olin tallettanut lippuja, pistänyt ylös mun mietteitä, missä mentiin, missä oltiin oltu, keitä tavattiin, olin tallettanut aivan älyttömästi muistoja siihen päiväkirjaan. Ja nyt se oli poissa. Sen takia mä tavallaan näitä reilipostauksia kirjoitankin näin tarkasti; haluan muistaa asiat ennen kuin ne unohtuvat. En pakota teitä lukemaan näitä tekstejä, mutta itse löydän näistä lohtua ja iloa! 

Mutta eikö tuollaiset ikävät kokemukset kuulukin reilaamiseen? Ensi interrail-postauksessa selviää sitten miten tästä kaikesta selvittiin, sillä kaikesta pystyy selviämään. 

KOHOKOHTA: Tää on tällä hetkellä vähän ironinen sana, kohokohta. Jätetään reppu sivuun. Kohokohta oli Hallstatt ja mun unelman toteutuminen. 

FIILIS: Itävallasta jäi loppuen lopuksi mahtava fiilis. Mä en rakastunut Wieniin, mutta siellä vuorten seassa ja pilvien keskellä mä rakastuin Itävaltaan. Hallstatt on kylä, paikka, joka pitää nähdä omin silmin.